No niin, ”black metal -versio” Anssi Kelan biisistä on nyt sitten tehty

02.10.2015

Uutisoimme jokin aika sitten pop-artisti Anssi Kelan masinoimasta Martin-haasteesta, jonka ideana on kilpailuttaa kansaa versioimaan miehen tuoreimman albumin kappaleita YouTubeen.

Kuten tuli arveltua, kyllähän Kela-materiaali taittuu vaikka miksi – kuten esimerkiksi black metalia muistuttavaksi musiikiksi, niin kuin seuraavalla Juho Mannisen ja Jari Niemisen tekemällä videolla.

Tekisi mieli kirjoittaa, että ”jätämme tämän nyt vain tähän”, mutta ei pysty, koskapa tuo lausahdus sylettää niin.

Lisää luettavaa