Sonic Playground Revisited ilmestyy seitsemisen vuotta The Sound of Breaking Free -debyytin jälkeen. Onko koko aika käytetty levyn valmisteluun?
– Ei ihan kokopäiväisesti, kitaristi Tomi Julkunen naurahtaa.
– Tähän olis voinut keksiä jonkun rocktarinan vakavista päihdeongelmista, bändin sisäisistä riidoista, tuhlatuista omaisuuksista, amputoiduista raajoista, avioeroista, linnareissuista ja muusta, mutta totuus on snadisti tylsempi.
– Aloiteltiin tekemään Sonicin kappaleita jo ennen kuin eka levy syksyllä 2013 ilmestyi. Kirjoiteltiin biisejä tahoillamme, valkattiin niistä 12 parasta ja mentiin äänittämään rumpuja kesällä 2014. Samana kesänä äänitettiin noin puolet uusista biiseistä. Siinä tuli sitten vähän pidempi breikki, eikä taidettu tehdä pariin vuoteen levyn eteen juuri mitään.
– Pikkuhiljaa käytiin äänittämässä kolmessa eri studiossa ja vielä päälle Markun [Kuikka, laulu] himastudiossa lauluja. Ei niitä äänityspäiviä hirveästi olis kertynyt, jos oltais tehty homma yhteen putkeen, varmaan joku kaks kolme viikkoa. Bändi perustettiinkin se mielessä, että tehdään silloin, kun on luppoaikaa.
Biisien henki on mielestäni esikoistanne kaihoisampi. Minkälaisia fiiliksiä albumi välittää omasta mielestäsi?
– Mä en välttämättä kuule tätä sen kaihoisampana. Voi olla, että nyt on enempi mollipohjaista poljentoa kuin ekalla, mutta on tällä uudellakin duuripohjaisia rallatuksia ja meillä on aina biiseissä positiivinen pohjavire. Sanoitusten puolesta tämä on sitä samaa ihmissuhdehässäkkää kuin ekakin levy, ja se voi luoda tietyn kaihoisuuden viban.
– Yksi iso ero on, että tällä kertaa myös Markku teki kokonaisia kappaleita, ja hänen kappaleensa toivat mukaan erilaista fiilistä. Markku on jäätävän kova biisintekijä, siltä putoaa kappaleita semmosta tahtia, että hirvittää!
Jäsenillänne on myös muita yhtyeitä. Onko Ragged Saints enemmän sivuprojekti kuin pääbändi?
– Kuten mainitsin, Ragged Saints perustettiin siltä pohjalta, että tehdään tätä aina kun on muilta bändeiltä aikaa. Alun perin tästä ei edes pitänyt tulla mitään yhtyettä, vaan tämän piti olla semmoinen kahden miehen eli mun ja Tonin [Näykki, kitara] hauskanpitoproggis.
– Kelattiin, että äänitetään muutama napakka 80-luvun hard rock -kappale ja hoidetaan siihen jotain irtopotilaita vetämään laulut ja muut instrumentit. No, ei meillä mennyt ku muutama viikko, niin matskua oli kasassa levyllisen verran.
Kohdallanne mainitaan yleensä Whitesnake ja Def Leppard. Millainen musiikki omasta mielestäsi muodostaa sävellystenne pohjan?
– Kyllä mä koen, että nuo bändit on olleet suuria vaikuttajia. Oikeastaan koko 80-luvun hard rock on, ja se on just se meidän juttu: haluttiin tehdä musiikkia, joka kuulostaa just siltä genreltä.
– Mainittujen lisäksi siellä haiskahtaa Ratt, Europe, Journey, KISS, Bon Jovi, Queensrÿche, Iron Maiden, Ozzy, Judas Priest, Tarot ja kaikki muut suuret teini-iän idolit.
Onko tekemättä vielä jotain, jonka haluatte välttämättä toteuttaa?
– Tämä on tämmöistä hauskanpitoa, ei ole paljon ura- tai viisvuotissuunnitelmia tehty. Ollaan roiskittu menemään ilman minkäännäköisiä kaupallisia tai muitakaan paineita. Tärkein ohjenuora on ollut, että kaikki on ok, kunhan on kivaa ja itte diggaa siitä mitä tehdään.
– Kyllä mä haluaisin tehdä vielä lisää Ragged-levyjä. Meillä on hyvä jengi kasassa ja tätä on erinomaisen mukava tehdä. Saan ihan tajuttomia kiksejä, kun kuulen valmiin levyn ja pääsen soittamaan sitä frendeille.
Julkaistu Infernossa 2/2020.