”Olemme kääntäneet tämän bändin kirjassa uuden sivun” – haastattelussa Wolf

Perinteisen hevimetallin uuden aallon pioneeribändeihin kuuluva Wolf on julkaissut viimein kahdeksannen studioalbuminsa. Matka ei ole ollut helppo, mutta yhtyeen perustaja ja ainoa alkuperäisjäsen, kitaristi-laulaja Niklas Stålvind, seisoo teoksen takana ylpeänä.

06.06.2020

Feeding the Machine -nimeä kantava levy ilmestyi pahaenteisesti perjantaina 13. päivä maaliskuuta. Fanit ovat odottaneet uutta materiaalia pitkään, ja Stålvindin mukaan levyä on työstetty kaiken aikaa vuodesta 2014. Erinäiset sattumukset lykkäsivät julkaisua jatkuvasti.

– Aluksi meni kolmisen vuotta kirjoittaa biisit. Aloitin normaalin päivätyön elättääkseni perheeni ja työskentelin 40 tuntia viikossa, mikä rajoitti aikaani.

Yhtyeen toinen kitaristi Simon Johansson rakensi samaan aikaan studiota, jossa Wolf tulisi äänittämään albumin. Studio valmistui, mutta onni ei kestänyt pitkään.

– Simon aloitti rumpujen äänittämisen, mutta sai häädön melun takia! Stålvind nauraa.

– Hän ajatteli, että vitut siitä, ja päätti rakentaa toisen studion! Siitä tuli todella upea, ammattimainen ja suuri, mutta jumalattoman kallis.

Rakentaminen osoittautui yhdeksi suurimmista hidasteista.

– Simon piti vain viisi vapaapäivää kahden vuoden aikana! Nyt kaikki on hyvällä mallilla, joten seuraavan albumin julkaisun ei pitäisi todellakaan viedä näin paljon aikaa.

Mutkia ja muutoksia

Studio valmistui, ja Feeding the Machinen nauhoitukset aloitettiin joulukuussa 2018. Seuraavat ongelmat odottivat jo nurkan takana, kun Wolfissa vuodesta 2007 vaikuttanut basisti Anders Modd ilmoitti osuutensa purkitettuaan, että on päättänyt lähteä bändistä.

– Lähdimme kiertueelle maaliskuussa, ja hän soitti minulle vain pari viikkoa aiemmin. Suurin osa lauluista oli äänitetty, mutta meiltä puuttui vielä kaikki Simonin kitarat, emmekä olleet lähelläkään miksausvaihetta.

Modd jätti yhtyeen kesken äänitysten, mutta lupasi hoitaa tulevan kiertueen ja kesän festivaalikeikat.

– Hän ei tahtonut jättää meitä pulaan, mutta oli tehnyt päätöksensä. Andy oli hyvä ystäväni, mutta en usko hänen aivan ymmärtäneen, millaiseen tilanteeseen hän pisti meidät.

Stålvind soitti rumpali Richard Holmgrenille pari päivää ennen viimeistä festivaaliesiintymistä ja kysyi, pitäisikö heidän tehdä jotain erityistä Moddin viimeisen keikan kunniaksi. Puhelu sekoitti pakkaa entisestään, sillä myös Holmgren ilmoitti jättävänsä bändin.

– Sen keikan jälkeen meitä oli jäljellä enää kaksi tyyppiä. Puolet bändistä oli lähtenyt, eikä levy ollut vieläkään valmis!

Kaksikko Stålvind–Johansson päätti keskittyä täysillä uuden albumin tekoon ja miettiä kokoonpanoratkaisuja myöhemmin. Uuden rumpalin etsiminen tuli kuitenkin puheeksi miesten hyvän ystävän, King Diamond -kitaristi Mike Weadin kanssa.

– Hän ehdotti meille Johan Kolebergiä, jonka oli nähnyt soittavan todella vakuuttavasti joissain bileissä.

Kävi ilmi, että Weadin bändikaveri Pontus Egberg tunsi Kolebergin lapsuudesta asti. Egberg tiesi kertoa, että tämä on aivan mahtava rumpali ja vieläpä bändiä vailla. Wead oli maininnut Wolfin etsivän myös basistia, mutta ei uskonut Egbergin olevan sopiva siihen hommaan. Egberg oli asiasta toista mieltä ja kaikkien yllätykseksi todella innoissaan Wolfista.

– Näin videon Pontuksesta vetämässä jotain King Diamondin biisiä kotonaan. 20 sekunnin katsomisen jälkeen tajusin, että minun on saatava tämä tyyppi bändiimme!

Egberg ja Koleberg tapasivat tuolloisen Wolf-kaksikon pari viikkoa myöhemmin, ja jätkät tulivat mainiosti juttuun. Kaiken lisäksi uusi basisti ja rumpali eivät halunneet olla mitään palkattuja muusikoita vaan bändin täysipäiväisiä jäseniä.

– Tämä on ollut yhtä tunteiden vuoristorataa. Kun tapasin heidät, tiesin välittömästi, että tässä on uusi kokoonpanomme.

Tulevan albumin rumpu- ja bassoraidat oli jo äänitetty vanhojen jäsenten kanssa, mutta nyt ne päätettiin taltioida uudestaan.

– Se oli kaiken vaivan arvoista, sillä se vain tuntui niin oikealta. Minusta tuntui, että biisit löysivät vihdoin kotiin.

Stålvind harmittelee miehistönvaihdosta, mutta ei jää murehtimaan menneitä.

– Olen vähän surullinen, että vanhat tyypit lähtivät, emmekä käyttäneet heidän äänityksiään, joihin he panostivat ja käyttivät aikaansa. Tämä oli silti sekä bändin että fanien kannalta ainoa järkevä vaihtoehto.

– En halua kuulostaa epäkunnioittavalta vanhoja jäseniä kohtaan, mutta Johan ja Pontus tekivät albumista ainakin minulle erityisemmän.

Kantaa ottavia aiheita

Feeding the Machine käsittelee asioita, joita Stålvind on pitänyt sisällään jo pidemmän aikaa.

– Facebook ja Google omistavat nykyään suurin piirtein koko maailman. Ne ovat meille käyttäjille ilmaisia palveluita, mutta me olemme niiden valuuttaa. Tuotamme niille vitusti rahaa, ja ne vaikuttavat ajatuksiimme ja käytökseemme.

– Yhtenä iltana minulla meni tunti hyväksyä kaikki saamani kaveripyynnöt. Sadasta tyypistä ehkä kymmenen oli Wolfista kiinnostunutta porukkaa, joka oikeasti tiesi kuka olen. Loput olivat täysin tuntemattomia ihmisiä, joille Facebook oli ehdottanut minua kaveriksi. Minun oli kuitenkin pakko käydä kaikki pyynnöt läpi, sillä osa tyypeistä oli oikeita faneja. Siitä syntyi levyn teema.

Stålvind kertoo biisien kirjoittamisen auttaneen joidenkin vaikeiden asioiden käsittelyssä.

– Olin nuorempana mukana todella typerissä jutuissa, mikä on kummitellut mielessäni aina. Minun olisi pitänyt mennä psykiatrin juttusille jo kauan sitten, nokkamies nauraa.

– Lakaisin asian maton alle ja yritin unohtaa sen kaiken. Vasta nyt aloin miettiä asiaa. Mitä vittua oikein tapahtui? Miten olin niin tyhmä? Albumi on minulle hyvin henkilökohtainen, mutta uskon, että ihmiset voivat samastua siihen. Yritän kirjoittaa biisejä siten, että kuuntelija voi tulkita ne omalla tavallaan.

Teos on myös hyvin yhteiskuntakriittinen ja uskonnonvastainen.

– Kirjoitin biisejä siihen aikaan, kun mediassa alkoi näkyä teloitusvideoita ja uutisissa kerrottiin ihmisten polttamisesta elävältä. Se sai minut todella vihaiseksi ja turhautuneeksi, ja tästä aiheesta syntyi biisi Mass Confusion.

Haastatteluhetkellä Wolf on julkaissut levyltä vain singlen Midnight Hour, joka on saanut faneilta loistavan vastaanoton. Yhtyeen edellinen albumi Devil Seed ilmestyi vajaat kuusi vuotta sitten, joten on ihan ymmärrettävää, että ihmiset hehkuttavat bändin ”viimeinkin palanneen”.

– Se on todella outoa, sillä olen keskittynyt kaiken aikaa vain ja ainoastaan Wolfiin! Sitä paitsi on bändejä, jotka hajoavat ja kasaavat itsensä uudelleen lyhyemmässä ajassa… On tietysti hienoa, etteivät ihmiset ole unohtaneet meitä!

Nöyrällä asenteella eteenpäin

Maaliskuun alussa Wolf lähti uuden albumin tiimoilta Euroopan-kiertueelle Grand Magus lämppärinään. Tämän lehden julkaisuhetkellä parin viikon pätkä alkaa olla jo lähes paketoitu. Tammikuun loppupuolella Stålvind totesi aiheesta näin:

– En odota paljoa, mutta olen todella innoissani päästessäni taas kiertämään. Uuden albumin biisit eivät ikinä tunnu oikeilta ennen kuin niitä soittaa keikoilla ja näkee yleisön laulavan mukana.

Laulaja-kitaristi suhtautuu Feeding the Machinen mahdolliseen suosioon terveen realistisella varauksella.

– En tiedä yhtään, tulevatko ihmiset tykkäämään levystä. Tietysti toivon, että uudet biisit otetaan hyvin vastaan, mutta jokaisella keikalla on aina joku tyyppi huutamassa meitä soittamaan sitä ja tätä ja tuota biisiä. Emme voi vetää kaikkia Wolf-klassikoita, sillä niitä on jo liikaa! Stålvind nauraa.

Yhtye soittaa nyt ensimmäistä kertaa uudella kokoonpanollaan.

– Olemme kääntäneet tämän bändin kirjassa uuden sivun. Meitä on neljä jätkää, jotka ovat todella motivoituneita työskentelemään yhdessä. Toivon, että tämä on ensimmäinen monista kiertueistamme, ja olen yhtä utelias tulevan suhteen kuin kuka tahansa!

Albumin ensimmäinen promokiertue oli suuntautumassa Britteinsaarille ja Keski-Eurooppaan, joten kysyn, olisiko bändiä mahdollista nähdä myöhemmin myös Suomessa.

– Suunnittelemme keikkoja Norjaan ja Suomeen. Emme ole kovinkaan iso juttu Ruotsissa – meillä on faneja, mutta vedämme pienillä klubeilla muutamille todella innostuneille tyypeille. Se ei ole sellaista kuin Saksassa tai Espanjassa, missä ihmiset ovat aivan sekaisin!

– Kontaktimme Suomeen ovat hieman huonot, mutta yritämme vedellä naruista ja päästä taas keikalle sinne! Olen aina viihtynyt Suomessa ja tykkään siellä soittamisesta. Teillä on myös meihin verrattuna todella mielenkiintoinen musiikkiskene. Ruotsin metallifestareilla kaikki on niin valtavirtaa, mutta Suomessa niillä on paljon outoja bändejä, joista osa ei välttämättä ole edes metallia. Olette paljon avomielisempiä!

Susilauma aikoo jatkaa keikkailua mahdollisuuksien mukaan mutta työstää jo seuraajaa uudelle albumilleen.

– Meillä on uusi bändi sekä studio ja Simon tuottaa kaiken, joten pitäisi olla todella helppoa äänittää seuraava levy sitten, kun meillä on kymmenen biisiä kasassa. Homman ei todellakaan pitäisi viedä kuutta vuotta, kunhan vain saamme biisit tehtyä! Se voi tosin viedä hieman aikaa, jos meille tarjotaan keikkoja ovista ja ikkunoista, sillä en osaa kirjoittaa biisejä ollessani kiertueella. En pysty istumaan alas ja keskittymään kirjoittamiseen jossain keikkabussissa, vaan minun täytyy olla kotona omassa rauhassani.

– Minulla on valmiina kolme biisiä, ja muilla jätkillä on joitakin ideoita. Minulla on hemmetisti inspiraatiota, joten jatkan kirjoittamista kiertueen jälkeen.

Vaatimaton uranuurtaja

Perinteisellä 1980-lukuhenkisellä metallilla tuntuu olevan vuosi vuodelta enemmän sekä kysyntää että tarjontaa. Nykyään lajityypin yhtyeitä pulpahtelee esiin kuin sieniä sateella, mutta vuonna 1995 perustettu Wolf oli ensimmäisiä ”uuden ajan” bändejä, jotka soittivat konstailematonta heviä Iron Maidenin, Judas Priestin ja Acceptin hengessä.

Stålvind intoutuu muistelemaan menneitä.

– Olimme joskus vuosituhannen vaihteessa keikalla Tukholmassa, ja samassa tapahtumassa soitti pari muutakin kellaribändiä. Ne vetivät hardcorea ja kaikkea tuohon aikaan suosittua musiikkia. Me ilmestyimme soittamaan aitoa hevimetallia, ja ihmiset nauroivat meille! Eivät siksi, että olisimme olleet tyhmiä, vaan koska he olivat niin järkyttyneitä, että joku teki vielä sellaista!

– Nykyisin on täysin normaalia tehdä tällaista musiikkia, mutta silloin sitä ei edes ajateltu! Meni vuosia, että tästä tuli juttu. Olen tietysti iloinen, että niin kävi.

Kippari naureskelee kertoessaan, että alkuaikoina osa metallijournalististeista yrmisteli Wolfille ja kirjoitti bändin olevan kymmenen vuotta aikaansa jäljessä.

– Mutta me olimmekin kymmenen-viisitoista vuotta aikaamme edellä! Olimme tavallaan pioneereja, mutta toisaalta emme, sillä todelliset pioneerit ovat Iron Maiden, Black Sabbath ja sellaiset bändit.

– Metallimusiikki on ajatonta. Sitä on ollut olemassa neljä-viisikymmentä vuotta ja sillä on silti suurempi yleisö joka vuosi. Uusia alagenrejä tulee jatkuvasti, joten se on myös koko ajan monipuolisempaa.

Nokkamies kertoo, että osa nuoremmista bändeistä osoittaa Wolfille kunnioitusta. Hän uskoo silti, ettei suurin osa yhtyeistä ehkä edes tiedä heidän raivanneen aikoinaan genrelle tietä.

– Emme tehneet niin, koska ajattelimme, että siitä tulisi trendikästä. Tämä on sitä musiikkia, joka meistä kumpuaa ulos, kun kirjoitamme biisejä!

Stålvind ei halua ottaa liikaa kunniaa pioneerimaineestaan.

– On hienoa saada huomiota siitä, että olimme yksi tämän tyylilajin ensimmäisistä bändeistä. Luulen kuitenkin, että jos me emme olisi tehneet sitä, joku muu olisi. Levy-yhtiöt haluavat todella tuoda esiin sen, että me toimme tämän jutun pinnalle. Minä tahdon vain mennä eteenpäin ja tehdä uutta musiikkia.

– En tahdo ottaa kunniaa siitä, että soitan musiikkia, josta pidän! Sellainen ei ole kovin maailmaa mullistavaa

Julkaistu Infernossa 3/2020.

Lisää luettavaa