Alkuun on hyvä tehdä pieni historiakertaus, vaikka tarinan perusvaiheet alkavatkin olla hevimaailmaa seuraaville tuttuja.
Kitaristi Anton Kabanen oli perustamassa Battle Beastiä vuonna 2008 ja teki yhtyeen kanssa kolme levyä. Steel-debyytin (2011) jälkeen laulaja vaihtui Nitte Valosta Noora Louhimoon.
Kenties vieläkin suurempi kokoonpanomuutos tapahtui helmikuussa 2015, kun yhtye ilmoitti erottaneensa Kabasen lopun miehistön jatkaessa Battle Beast -nimellä. Tapahtumia ihmeteltiin, olihan Kabanen opittu tuntemaan yhtyeen pääasiallisena säveltäjä-sanoittajana ja visionäärinä.
Louhimo kiteytti teiden eroamisen syyt Battle Beastin viimeisimmässä Inferno-haastattelussa (#144) seuraavasti: ”Bändi on bändi ja tietyistä asioista päätetään yhdessä. Antonin yksinvaltius ei sopinut enää muille.”
Eri teille ajautuneet osapuolet eivät varmasti pääse koskaan täydelliseen yhteisymmärrykseen siitä, millaisia syitä ja seurauksia tapahtumaan liittyi. Kabanen on kuitenkin ollut selkeän vähäsanainen asian suhteen. Sama linja tuntuu jatkuvan.
– Se oli pohjimmiltaan taistelu siitä, kuka omistaa oikeudet Battle Beastin nimeen. Totta kai siihen liittyi monia muitakin nyansseja. Niitä yksityiskohtia voisi tonkia ja heittää likaa, mutta se ei johda enää mihinkään, Kabanen kuittaa aluksi.
Haastattelun edetessä alkaa ilmaantua joitain viitteitä välirikon juurisyistä.
– Bändin perustamiseen liittyen tärkeimpänä oppina tuli se, että henkilökemioiden pitää olla ehdottomasti kunnossa. Vaikka taustalla olisi kuinka toimiva visio tai ideologia, niin jos henkilösuhteet ei toimi, ei toimi mikään muukaan. Jokainen jäsen on yksilö, jolla on omat ajatukset ja tunteet. Samalla pitää myös itse kasvaa ja nähdä omat erehdyksensä. Niin tässä on käynytkin, Kabanen kertoo vilpittömän oloisesti.
Luonnollinen olemus
Kabasella oli koossa uusi bändi, Beast in Black, jo loppuvuodesta 2015. Perustamisensa jälkeen yhtye on tehnyt kolme keikkaa: ensin Nightwishin, sitten Sabatonin lämmittelijänä loppuvuodesta 2015 Espoossa sekä Tuska-festivaaleilla viime vuonna. Yhtye julkaisee 3. marraskuuta ensimmäisen levynsä nimeltä Berserker.
Jatkumo aiempaan on levyn nimeä myöten selvä. Berserker on napattu Berserk-nimisestä japanilaisesta mangasarjakuvasta, jonka teemoja Kabanen on hyödyntänyt aiemmissakin lyriikoissaan.
– Itselleni Berserker on yksinkertaisesti neljäs Beast-levy, kitaristi painottaa.
Musiikillisessa mielessä Beast in Blackin on tarkoitus jatkaa sitä visiota, joka Kabasella oli jo edellisen bändinsä aikoihin. Siis ”soittaa rehellistä heavy metalia”.
– Sanotaan näin, että Judas Priest lopettaa kyllä aikanaan. Sellaisella musiikilla tulee kuitenkin aina olemaan paikkansa tässä maailmassa.
– Myös muilla Beast in Blackin jäsenillä on samat esikuvat. Olen löytänyt tässä bändissä paljon aiempaa enemmän hengenheimolaisuutta. Nyt koossa on yhtye, josta voi sanoa itsevarmasti, että tämä on heavy metal -bändi – eikä sellainen, joka vain yrittää olla.
Oliko sinulla sitten Battle Beastin kanssa sellainen olo, että bändi ei ollut niin sanotusti sataprosenttisen heavy metal?
– Oli, oli, oli… No, ollaan nyt rehellisiä. Muistan jo alkuaikojen keikat. Sanoin, että pitää olla mustaa nahkaa ja rautaa päällä, kun mennään keikalle. Sitten sieltä tulee tyyppi ruskeassa T-paidassa ja kaikkea tällaista. Oli hirveä vääntäminen, että saa bändin ilmeen kuntoon.
– Nyt taas ei ole mitään sellaista. Pam, kaikki on alusta asti valmista ja selvää. Ei tarvitse opettaa, miten pukeudutaan ja mikä olemus heavy metalissa pitää olla.
Kappaleita riittää
Berserkerin kappaleet ovat jälleen pääosin Kabasen käsialaa.
– Aina kun teen levyä, käyn käytännössä jokaisen katalogini biisin lävitse, myös keskeneräiset kappaleet ja riffi-ideat. Tietokoneellani on ainakin tuhat eri tiedostoa.
Levyn kappaleet onkin kerätty hyvin pitkältä aikaväliltä.
– Blood of a Lion oli ehdolla jo Battle Beastin kolmoslevylle, Unholy Saviorille [2015]. Samoin vuonna 2009 sävelletty Go to Hell on ollut ehdolla käytännössä jokaiselle Battle Beastin levylle. Jostain syystä se on aina pudonnut pois.
Millä perusteella kappaleet sitten päätyvät mukaan? Onko tavoitteena tehdä mahdollisimman toimiva levykokonaisuus, vai pitääkö kappaleen olla ”vain” hyvä yksittäinen biisi?
– Enemmän siinä on kyse fiiliksestä. Valitsen läjästä ison määrän omia suosikkejani ja annan ne bändin jäsenten arvioitavaksi. Tämän levyn kohdalla kuuntelimme vuoden 2015 lopussa valintojani läpi ja päätimme yhdessä parhaimmat. Mukana oli siinä vaiheessa noin 40 kappaletta. Noin 80 prosenttia muiden jäsenten suosikeista oli samoja kuin itsellänikin.
– Olen oppinut luottamaan enemmän muiden makuun. Tämä bändi tuntuu enemmän siltä, että olemme samalla aaltopituudella. Tässä on aitoa toveruutta, ja minun on helpompi luottaa siihen, että tyypit todella auttavat.
Yhtyeestä toiseen hyppääminen on tietynlainen taitekohta. Olisitko voinut alkaa tehdä jotain totaalisen erilaista, vaikkapa progressiivisempaa metallia?
– Kyllä minä vieläkin harkitsen sitä, mitä kaikkea voisin tehdä Beast in Blackin ohella. Soitan yhä myös basistimme Mate Molnarin unkarilaisessa Wisdom-yhtyeessä, jota hän on luotsannut 15 vuoden ajan. Myös muilla on erilaisia projekteja, mutta Beast in Black on kaikkien prioriteetti.
– Mate on auttanut kokemuksellaan paljon Beast in Blackin levy-yhtiö- ja bisneskuvioissa. Olen paljon aiempaa intensiivisemmin kiinni kaikissa päätöksissä – sopimuksissa, neuvotteluissa, yksityiskohdissa.
Sooloja kärkeen
Ensimmäisenä Kabanen pyysi uuden kokoonpanonsa jäseneksi kitaristi Kasperi Heikkisen. Hänen näkyvin pestinsä on ollut jäsenyys ex-Accept Udo Dirkschneiderin johtamissa U.D.O.- ja Dirkschneider-kokoonpanoissa vuosina 2013–17.
Toinen tärkeä osatekijä oli kreikkalaisen Yannis Papadopoulosin kiinnittäminen. Kabanen on kertonut löytäneensä myös Wardrum-yhtyeessä laulavan miehen Youtubesta.
Miten prosessi tarkalleen meni?
– Se on vähän itsellenikin hämärän peitossa. Alun perin taisi olla niin, että Yannis oli kommentoinut johonkin oman profiilini videoon ja tarkistin, kenestä oli kyse. Hän oli laulanut hyvän coverversion, ja se jäi mieleen. Ei se ollut mitään tajunnanräjäyttävää, mutta jäi mieleen. Tyypillä oli notkea ääni, joka taipui moneen tyyliin.
– Tämä taisi olla vuonna 2014, eli olin silloin vielä Battle Beastissä. Sen vuoden lopulla alkoi olla hyvin, hyvin selvää, että se tie oli päättymässä ja suunnittelin uutta bändiä. Olin siinä vaiheessa jo tutustunut Yannikseen Facebookin puolella.
Alkuvuodesta 2015 Kabanen oli viimeisellä kiertueellaan Battle Beastin kanssa ja tapasi Yannisin Kreikan Thessalonikissa. Kabanen ehdotti yhteistyötä, Kreikan mies vastasi myöntävästi. Tätä ennen oli käyty yleisluontoisia keskusteluja Heikkisen kanssa.
Berserker-levyä lähdettiin työstämään toden teolla studio-olosuhteissa syyskuussa 2016. Tuossa vaiheessa Heikkinen oli vielä Dirkschneiderin joukoissa ja aika oli kortilla. Päädyttiinkin hieman erikoiseen ratkaisuun: ensimmäisten varsinaisten instrumenttien joukossa levylle soitettiin kitarasoolot, jotka tavataan tehdä normaalisti viimeisessä vaiheessa.
– Siellä oli jotkin demotaustat, midi-kitaraa ja muuta komppia oikeassa tempossa. Mutta mitään lopullista ei tainnut olla. Sain vain Antonilta ohjeet, että soita mitä soitat, kunhan vain on tilua tarpeeksi, Heikkinen kertoo.
Sooloihin valmistautuminen oli monisyisempi projekti.
– En ole sen koulukunnan jäsen, että soolot syntyvät yhdellä istumalla jamittelemalla. Näitäkin sooloja aloin suunnitella touko-kesäkuussa 2016, kun sain Antonilta biisien pohjat. Tyylikkyys oli avainsanana. Nykyään joka pitäjässä on mitä kovimpia soittajia, mutta se on jo eri asia, että on jotain musiikillista sanottavaa.
Youtubessa on nähtävissä koostepätkä Heikkisen studiotyöskentelystä, joka on varsin vakuuttaa katsottavaa. Mies lähtee haasteellisiin osuuksiinsa hyvin rennon oloisesti. Hän irvistelee kameralle, kitara lepää sylissä. Yhtäkkiä kädet lennähtävät laudalle ja sitten mennään.
– Kasperi soitti omat soolonsa ennen minua, ja siitä tuli sellainen olo, että tässähän pitää skarpata. Tuli tervehenkinen kilpailutilanne. Sellaista ei ollut Battle Beastissä, Kabanen vertailee.
Myöhemmin Heikkinen erosi Dirkschneiderin taustayhtyeestä.
– Aikansa kutakin. Kuviot ehtivät tulla tutuksi, eikä se olisi varmasti kehittynyt sen kummemmaksi. Tuskin siitä olisi tullut mitään eläkevirkaa, Heikkinen kuvailee.
Nainen vai mies?
Beast in Blackin ehdottomia vahvuuksia on Papadopoulosin monipuolinen ääni. Hämmästystä on herättänyt muun muassa miehen kyky laulaa erittäin feminiinisesti, mikä tulee esille selvimmin ääritarttuvalla Blind and Frozen -ensisinglellä.
– Kaikki lähti siitä, kun Yannis teki coverversion Nightwishin Saharasta ja laittoi sen minulle kuunteluun ennen Youtube-julkaisua maaliskuussa 2016. Kysyin ensin itsekin, että kukas tämä nainen on, joka laulaa mukana. Sitten pitikin alkaa katsoa meidän kappaleista kohtia, joissa tuollaista äänenkäyttöä voisi hyödyntää.
Samaa tyyliä kuullaan levyn päättävässä balladissa, Ghost in the Rainissä, joka sekin on alun perin Battle Beastille tarkoitettu kappale.
– Sen alkuperäinen nimi oli River of Blood ja se demotettiin jo Niten kanssa vuonna 2009. Se ei koskaan päätynyt millekään Battle Beastin levylle, ja hyvä niin. Aiemmin kappaleen lyriikka oli vähän kökkö, nimeä myöten.
Levyn päättävä hidas on tuttu ratkaisu lukemattomilta hevialbumeilta. Päädymme keskustelemaan parhaimmista balladeista.
– Nostan esille yhden vähän harvinaisemman eli Judas Priestin Living Bad Dreamsin. Se on Painkiller-levyn [1993] bonusbiisi. Se ei ole aivan loppuun asti hiottu ja tuotanto on köpöinen, mutta Rob Halfordin tulkinnassa on jotain dramaattista ja sielua riipivää, Kabanen sanoo.
– Pitää mainita myös Tony Martinin aikainen Black Sabbath. Dying for Love [Cross Purposes, 1994] on hieno. Itseäni häiritsi, että Tony Iommin elämäkerrassakin [Iron Man, 2011] on vain muutama sivu Martinin ajasta. Miehen vaiheista Sabbathissa löytyy tosi vähän tietoa, mutta minusta se oli bändin parasta aikaa musiikillisesti. Olen tätä mieltä, vaikka kuinka haukuttaisiin kerettiläiseksi.
Julkaistu Infernossa 9/2017.