”Olisi mielenkiintoista tietää, onko universumissamme toista yhtä viallista elämänmuotoa kuin ihminen” – haastattelussa Trollheims Grott

Kotimaisen black metalin ystävät saattavat muistaa vuosituhannen alussa kaksi levyä tehneen Trollheims Grottin. Vuosien hiljaiselo on vihdoin ohi, ja bändi palaa kentälle vahvempana ja vakuuttavampana kuin koskaan.

17.03.2019

Kuopiolaislähtöisen Trollheims Grottin edellinen levy Bloodsoaked and Ill-Fated julkaistiin vuonna 2003. Tämän jälkeen yhtye katosi yleisön silmistä kuin maan nielemänä. Silloinen miehistö jatkoi musisointia muiden muassa Baptismissa, Deathchainissä, Forgotten Horrorissa, Hornassa ja Turmion Kätilöissä, ja moni ehti jo kuopata haaveet Trollheims Grottin paluusta.

Kuluvan vuoden aikana rupesi kuitenkin kuulumaan kummia. Nyt uusi albumi Aligned with the True Death on valmis julkaisuun, ja tämän lehden ilmestyttyä bändi on ehtinyt palata myös keikkalavoille yhdessä aikalaisbändiensä …and Oceansin ja Thyranen kanssa.

Kvintetistä sittemmin trioksi kutistuneen yhtyeen leirissä ollaan luonnollisesti tyytyväisiä nykyiseen tilanteeseen.

– On oikeastaan helvetin hyvä, että tässä meni näin kauan. Nyt molempien osapuolten musiikilliset visiot ja taidot ovat kehittyneet halutulle tasolle, koneäänistä, laulusta ja sanoituksista vastaava sg.7 (alias Spellgoth) aloittaa viitaten itseensä ja LRH-nimellä kulkevaan veljeensä, joka vastaa kitaroista ja rummuista.

Biisit romukoppaan

Kahden viime levyn väliin mahtuvassa viidessätoista vuodessa on ehtinyt tapahtua paljon. Pikaisen laskusuorituksen mukaan monesta bändistä tuttu sg.7 on ehtinyt olla tänä aikana mukana noin kolmellakymmenellä eri julkaisulla, mikä tuntuu paperilla todella hurjalta määrältä.

Myös Trollheims Grott on elänyt koko tämän ajan hiljaisella liekillä, ja internetissä aikoja sitten kulkenut kenttähuhu kertoi, että materiaaliinsa tyytymätön bändi olisi heittänyt vuosia takaperin kokonaisen levyllisen kappaleita roskakoriin.

– Kyllä se suurin piirtein pitää paikkansa, sg.7 vahvistaa. – Kaikenlaisia raakileita ja ihan kokonaisia biisejäkin on lentänyt romukoppaan. Tämä kaikki tapahtui viime vuosikymmenen puolella. Sen jälkeen LRH otti sävellysvastuun harteilleen ja lähti muovaamaan tietyllä tavalla ihan uutta juttua. Mielestäni musiikin tunnistaa kuitenkin edelleen Trollheims Grottiksi. Eikä me olla tultu kovin kauaksi juuriltamme, vaan on päästy lähemmäksi sitä, miltä olemme halunneet musiikkimme aina kuulostavan.

Aligned with the True Deathin pääosin vauhdikkaan ja omalla tapaa kaoottisenkin pyörityksen keskellä ei voi olla huomioimatta norjalaisen Dødheimsgardin vaikutusta, joka ilmenee paitsi sävellyksellisesti myös tylyltä kuulostavan aldrahnmaisen huutolaulun muodossa.

Sg.7 allekirjoittaa mainitun vaikutteen ja tipauttelee vielä lisää kultaisella 1990-luvulla kovimmat tuotoksensa tehneitä norjalaisia black metal -artisteja.

– Dødheimsgard on itselleni black metalin puolelta todella iso vaikuttaja, kuten myös Mysticum ja Thorns. Veljeni sävellyksissä kuulee paljon myös Nemesis Divinan ja Rebel Extravaganzan aikaista Satyriconia. Itse ehkä kaipaisin sinne ripauksen enemmän suoraviivaista Zyklon-B:tä, hah hah.

– Omat vaikutteet ovat tulleet viime aikoina ehkä enemmänkin elektronisen musiikin puolelta. Yritin välttää tällä levyllä ne konehommien perinteisimmät sudenkuopat ja helpoimmat ratkaisut, eli mukana on vähemmän muovia ja enemmän analogisyntikkaa ja kenttänauhoituksia efektoituina. Toki myös ripaus rivakkaa hooveria maistuu silloin tällöin.

Kaiken todellinen loppu

Sg.7:n kirjoittamat sanoitukset kertoivat aiemmilla levyillä enimmäkseen misantropiaa huokuvasta peikkosyndikaatista, jonka missiona oli koko ihmiskunnan tuhoaminen tai orjuuttaminen.

Kielikuvalliset peikkoviittaukset saattavat kuulostaa tässä kontekstissa oudolta, ja moni bändiä tuntematon onkin ehtinyt vetää yhtäläisyyksiä Finntrolliin, vaikka yhtyeet ovat mustista metallikytkyistä huolimatta varsin kaukana toisistaan.

Uuden albumin sanoituksia tarkastellessa syntyi kuva, että aihepiirit käsittelevät paljolti jonkin vanhan tuhoutumista ja uuden alkua. Viitataanko levyn nimessä esiintyvällä kuolemalla tähän?

– Voi olla. Alitajuisesti olen ehkä näin kirjoittanut, piilottanut sen ajatuksen teksteihini. Oman tulkintani mukaan sanoitukset kuitenkin heijastavat kaiken todellista loppua ilman jälleensyntymää, ja ihmiskunnalle tätä vakaasti toivonkin.

– Olisi mielenkiintoista tietää, onko universumissamme toista yhtä viallista elämänmuotoa kuin ihminen, joka tuhoaa tieten tahtoen kaiken ympärillään. Ihminen ylikuluttaa eikä suostu empatian kourissa rajoittamaan kasvua, vaikka tila on loppu. Puukottaa vallannälässä kaikkia selkään. Ei ole tolkun häivää meidän toiminnassa, ei.

Trollheims Grottin genreksi ilmoitetaan World Terror Committee -levy-yhtiön kirjaamana yksinkertaisesti black metal. Bändi on niputettu monesti myös hieman epämääräisen industrial black metal -nimikkeen alle, mihin kahdella viimeisimmällä kiekolla kuuluvassa roolissa olevat koneäänet kieltämättä viittaavat.

Mitä termi black metal sinulle edustaa, ja onko Trollheims Grottin musiikki mielestäsi mustaa metallia?

– Kyllä se nykymuodossaan on black metalia. Kaikki ydinjäsenet allekirjoittavat saatanallisen maailmankatsomuksen, ja sitä pyritään kuvaamaan myös musiikillamme. Sanoituksista ei taida löytyä kuin yksi suora viittaus Luciferiin, mutta väittäisin, että oma maailmankuvani välittyy näistä teksteistä vahvasti, joskin osin symbolisesti.

Valmis muutokseen

Trollheims Grottin musiikillinen linja on muuttunut merkittävästi sitten bändin alkuvuosien. 1990-luvun loppupuolen amatöörimäiset demojulkaisut ovat kaukana yhtyeen nykyisestä meiningistä, ja hyppy niin sanotun synablackin kliseitä toistaneelta Bizarre Troll Technology -esikoisalbumilta (2001) tähän päivään tuntuu huomattavan pitkältä.

Onko missään vaiheessa tullut mieleen kuopata bändi ja aloittaa puhtaalta pöydältä uuden nimen alla?

– Se että aloittaa kölvinä, jolloin maailma ei ole vielä auennut silmien edessä, aiheuttaa varmasti sen, että matkan varrella muuttuu niin ihminen kuin musiikkikin. Tuskin tämä vieläkään on missään lopullisessa muodossaan.

– En silti koe, että Aligned with the True Death eroaisi niin merkittävästi Bloodsoaked and Ill-Fatedistä, ettei bändiä tunnistaisi samaksi. Itse olen aina valmis muutokseen enkä ole ikinä kauheasti pelännyt tuntea ja kokea uutta, joten musiikkimme tulee varmasti elämään jatkossakin.

Aligned with the True Death on todella kova paluualbumi, joka tullaan huomioimaan takuulla laajalti ympäri undergroundmetallimaailman. Tästä kertovat jo pääosin hyvää ja kiitettävää palautetta antaneet ensimmäiset levyarviot.

Kun ovet tuntuvat olevan nyt näinkin auki, millaisena näet Trollheims Grottin tulevaisuuden? Meneekö seuraavankin levyn valmistelemiseen 15 vuotta?

– Tuskinpa nyt tulee niin pitkää taukoa, kun sivujuonteet on enemmän tai vähemmän kuljettu. Horna ja Baptism toimivat aikataulullisesti täydessä harmoniassa Trollheimsin hommien kanssa, joten eiköhän tässä käydä uuden materiaalin kimppuun, kun inspiraatio iskee.

– Tulevaisuudesta en osaa sanoa mitään, koska elän päivä kerrallaan. En ole ikinä osannut oikein unelmoida mistään, mutta jos jotain pitäisi veikata, niin Työ jatkuu tietyllä tasolla samojen aiheiden parissa – mikäli terveys kestää.

Julkaistu Infernossa 9/2018.

Lisää luettavaa