”Ollaan luotu heavy metal -hybridi, joka yhdistelee pelottomasti eri raskaan musiikin tyylejä” – haastattelussa Kamara

Suomihevibuumi pyyhki maamme yli toistakymmentä vuotta sitten. Suuri osa tämän aallon bändeistä makaa jo manan majoilla, mutta kestävimmät selvisivät. Yksi näistä on Kamara.

Kuva: Jaakko Manninen

Edellisestä Painajaismaa-levystänne on kolmisen vuotta, eikä bändi ole pitänyt tänä aikana juurikaan ääntä itsestään. Kuinka aktiivista bänditoimintanne on ollut?

– Aktiivista, vaikka emme ole tehneet viime levyn jälkeen hirveästi keikkoja. Kahden maailman välissä -albumin valmistelu alkoi jo loppuvuodesta 2013, ja alkuvuonna 2014 ruvettiin sitten treenaamaan biisejä kuosiin, laulaja-kitaristi Juha Minkkinen kertaa.

Lehdistötiedotteessa kerrotaan, että sanoituksenne ovat ”maailman nykymenoa kritisoivia ja osaltaan myös kantaaottavia”. Mitä on maailman nykymeno ja miksi sitä pitää kritisoida?

– Olen kiinnittänyt huomiota ihmisten turhamaisuuteen, pinnallisuuteen ja kiireellisyyteen. Sellainen suorittamisen ja kiireen kulttuuri on alkanut nousta pintaan, ja tähän liittyvät myös nuo pinnallisuus ja turhamaisuus. Pyrin myös kirjoittamaan sepitettyjä tarinoita, jotka voivat heijastella tositapahtumia. Lisäksi levyllä on kappale, joka on ylistys luonnolle. Tämä on uusi aluevaltaus meikäläiselle.

– Tähän väliin täytyy sanoa, että saarnaajalta en, helvetti, missään nimessä halua kuulostaa, ja olen ottanut sanoituksissa kriittisen tarkastelun alle myös oman tapani suhtautua asioihin.

Mikä on Kamaran oma juttu? Miksi ihmisten tulisi tutustua juuri teidän musiikkiinne?

– Ollaan luotu heavy metal -hybridi, joka yhdistelee pelottomasti eri raskaan musiikin tyylejä. Emme halua lokeroitua vain yhden genren bändiksi vaan tehdä musiikkia genrerajoja venyttäen.

– Esimerkiksi uudella levyllä on kuultavissa niin perinteistä heviä, rokkaavampaa riffittelyä, thrash/death metal -sahausta, hidasta melankolista tunnelmointia kuin black metal -vaikutteista tykitystäkin.

– Lauluissa kuuluu kamaramainen ilmaisu, eli on puhdasta melodista tulkintaa, ärjympää huutolaulua ja bläkkisrääkymistä. Kuulostaa ehkä sillisalaatilta, mutta sanoisin, että paletti pysyy hyvin kasassa.

Levy päättyy aika odottamattomasti melkeinpä eeppiseksi black metaliksi luonnehdittavissa tunnelmissa. Mistä idea tällaiseen?

– Tuumailin, että kokonaisuuteen voisi upottaa pari jylhempää rallia. Tämän lisäksi olin pyöritellyt ideaa Pohjola-nimisestä kappaleesta, mutta en ollut löytänyt sille vielä sopivaa säveltä.

– Kun olin hahmotellut valmiiksi nuo kaksi mustan metallin suuntaan taipuvaa kappaletta, myös Pohjola-teemalle löytyi kaksi sopivaa aihiota. Ja kun biisit olivat täysin valmiita, löysivät ne paikkansa levyn
lopusta vähän kuin luonnostaan. Niihin tunnelmiin oli hyvä päättää koko levy.

Kamara ilmestyi markkinoille oikeastaan kaikkein vankimman suomihevibuumin aikoihin. Onko bändillä ollut hankaluuksia todistella olevansa paljon muuta kuin yksi kopiobändi muiden joukossa?

– Aluksi oli, kieltämättä. Mehän lähdettiin veivaamaan ensin Trio Niskalaukauksen ja Kotiteollisuuden innoittamana, mikä myös kuului. Sitä meininkiä jatkui jonkun aikaa, mutta aika pian ensimmäisen ep:n [Tämäkin vielä, 2004] jälkeen haluttiin tehdä jotain muuta.

– Väitän, että ero tuon ep:n ja ensimmäisen täyspitkän [Synti, tuomio, katumus, 2005] välillä on aika iso. Sen huomasivat jotkut kriitikotkin. Nykypäivänä olemme sitä, millaiseksi tämän bändin halusin
kasvavan.

Juttu on julkaistu Infernon numerossa 5/2016.