Omnium Gatherum julkaisi tulevan levynsä nimen, biisilistan ja kannen

26.11.2015

Kotkan Karhulasta käsin jo kuusi levyllistä omanlaistaan metallinmelskettä annostellut Omnium Gatherum tiedottaa, että seitsemännen albuminsa nimi on Grey Heavens. Kiekko julkaistaan 19.2.2016.

Bändin mukaan tarjolle asettuu parilla edellisalbumilla tutuksi tullutta aikuiseen makuun sorvattua kuolometallia, joskin musiikilliset maisemat ovat nyt entistäkin jylhemmät ja laaja-alaisemmat.

– Jonnin verran on taas loputtoman tien päällä opittu parempia riffejä ja terävämpää sävellyskynää ja nyt sekä vanhempana että vihaisempana on tehty hieman ärjympi ja terhakampi levy, kun ei sitä tässä iässä(kään) enää paskaa(kaan) jaksa pukata, kitaristi Markus Vanhala turauttelee tiedotteessa.

Laulaja Jukka Pelkonen puolestaan kertoo viljavin lauseenvastikkein seuraavaa:

– Levyn teemoissa sukelletaan ihmisolentojen levottomuuteen ja samanaikaiseen paradoksaaliseen tylsyyteen. Nämä olennot kun tuppaavat olemaan hurjan epäloogisia miettien ja odottaen tulevaisuutta, jota ei ole vielä kuumottaen samalla menneisyyttä, jota ei enää ole olemassa kuin kaikuina. Turbulenssista ja hiljaisuudesta, jotka yhdessä muodostavat käsitteen elämä jollaista koemme jokainen päivä.

Grey Heavensin biisilista:

01. The Pit
02. Skyline
03. Frontiers
04. Majesty and Silence
05. Rejuvenate!
06. Foundation
07. The Great Liberation
08. Ophidian Sunrise
09. These Grey Heavens
10. Storm Front

OG_Grey Heavens

OmG:n loppuvuoden Suomen-keikat:

12.2. Kerubi, Joensuu
13.2. Lutakko, Jyväskylä
19.2. Virgin Oil, Helsinki
20.2. Suistoklubi, Hämeenlinna

Lisää luettavaa