Ruotsalainen progressiivisen metallin mahtinimi Opeth konsertoi huomenna 6.10. Helsingin Kulttuuritalolla 25-vuotisjuhlakonsertin merkeissä. Kolmituntiseksi povattu esiintyminen koostuu kahdesta setistä, joista jälkimmäinen on uraa skannaava sikermä, ensimmäinen puolestaan tarjoaa yhtyeen klassisen Ghost Reveries -albumin kokonaisuudessaan.
Mainitun teoksen julkaisusta tuli hiljattain kuluneeksi kymmenen vuotta. Seuraavasta voitte lukaista, mitä rustasin albumista sen ilmestyessä. Monesti mieli muuttuu vuosien vieriessä, mutta nyt on sanottava, että kirjoitettu kantaa edelleen. (Arvosana-asteikko oli tällöin myöhemmin käyttöön otetun 0–5-kirvesskaalan sijasta 1–10.)
Opeth
Ghost Reveries
Roadrunner Records
9
Suuret levyt avautuvat mitä kummallisimmin tavoin. Ghost Reveriesin portit narahtivat auki muutaman tunnustelevan kotikuuntelun perään ylittäessäni kävelylenkillä Kalevankankaan hautausmaata. Kun jylhä soundi, Mikael Åkerfeldtin massiivinen örinä ja goottilaiset ristit kohtasivat oikealla hetkellä, lenkkeilijä meinasi rojahtaa hikinauhoineen ojaan.
Olen aina pitänyt eritoten Opethin jymäkämmästä puolesta, ja esimerkiksi bändin taannoinen Damnation-hempeily ei hieronut niinkään nautinnollisesti. Antaa ennemmin vaikka vanhan Anatheman suorittaa moiset toimenpiteet. Vastakappale Deliverance taas kampasi selkäsaunan jälkeen tukankin kaupanpäällisiksi. Taakse tietysti.
Ghost Reveries on monella tapaa kuin mainittujen levyjen tekotarpeet yhdessä, pidemmälle mietittynä. Levy onnistuu fuusioimaan Opethin herkän ja tulisen puolen kerrassaan loistavasti, eikä mikään sen osa-alueista aiheuta ainakaan tässä kuulijassa närästysoireita. Kiekko on kaikin puolin sitä tiukempaa tekoa.
Biisit ovat tuttuun tyyliin laakeita kuin haaveet, ja koko hoito huokuu paria köykäisempää paikkaa lukuun ottamatta putipuhdasta, luonnollista tyylitajua. Bändi, joka osaa yhdistää Pink Floydin ja Led Zeppelinin psykedeelisen sävelmaailmankuvan kuoloperinteeseen niin, että yhtälö tuntuu itsestään selvältä, ansaitsee ikuisen vip-paikan levyhyllyn länsipäädyssä.
Ghost Reveries on julmetun hyvä albumi, kenties esittäjänsä levypinon paras. Jokaisen raskaan musiikin ystävän tulisi kuulla se. Piti ajatuksesta tai ei.