Metal Hammerin palkintogaalassa jaettiin pystit peräti kahdelle suomalaisorkesterille viime perjantaina. Beastmilk pokkasi palkinnon vuoden debyyttialbumista Climaxillaan. Up and coming -kategoriassa muistoesine luovutettiin Insomniumille.
Beastmilkin palkinto jäi kuitenkin Berliinin lentokentälle. Siivekästä käsipainoa muistuttava raskas pysti luokiteltiin turvatarkastuksessa aseeksi, ja yhtye joutui jättämään sen jälkeensä.
”Jätimme palkinnon keskelle terminaalin lattiaa, koska emme saaneet vietyä sitä turvatarkastuksesta läpi. Viimeinen näköhavaintoni siitä on kököttämässä lattialla, eikä minulla ole mitään hajua kenellä pysti on nyt. Loppuratkaisu kuvaa meidän mikrokosmostamme – jokainen hyvä asia musiikkibisneksessä on kuitenkin sisältä mätä”, Beastmilk-solisti Kvohst kommentoi Infernolle.
Up and coming -kategorian yhdistäisi nimensä puolesta äkkiseltään vuoden tulokkaan palkitsemiseen. Vuonna 1997 perustettu yhtye, jolla on kuusi pitkäsoittoa vyönsä alla, ei ehkä ole se kaikkein todennäköisin palkinnonsaaja.
”Terveisiä nuorisobändeille, että kiirehän tässä ei ole mihinkään. 17 vuoden jälkeen voidaan yhtäkkiä paukutella henkseleitä vuoden tulokkaana. Seuraavat 17 vuotta hevaamista, ja ollaankin kenties vuoden bändi. Sitten enää 17 vuotta, ja vuoden legendan palkinto varmaan odottaa”, Insomnium-kitaristi Markus Vanhala laukoo.
Suomen musiikkikentällä vaikuttavia tahoja palkitseva Industry Awards on asettanut Infernon ehdolle vuoden kotimaiseksi musiikkimediaksi. Tuplataksemme voittomahdollisuudet kysyimme vinkit lokakuussa Tampereella järjestettävää gaalaa varten sekä Beastmilk- että Insomnium-leireistä.
”Yhden tulisi pukeutua Doro Peschiksi ja toisen Arch Enemyn laulajaksi. Doro on saavuttanut suosionsa laulamalla silkkaa hölynpölyä ja Arch Enemyn laulaja voittaa palkinnon pelkillä hiuksillaan. Seuraavana päivänä heitätte pystin roskikseen, koska se on huomattavasti parempi tarina kuin kinastelu siitä, kuka saa sen omaan vessaansa”, Kvohst vinkkaa.
”Pikkutakki päälle tärkeänä, ja ei muuta kuin nakki silmään ja nokka voihin. Näillä eväillä me ainakin gaala ajeltiin! Loppuillasta uupuneet vuoden tulokkaat sitten taluteltiinkin hotellille”, Vanhala muistelee.