Pannaanpa powermetallimies kommentoimaan doomia ja sludgea

14.09.2015

Blowup-festivaali järjestetään 16.–17. lokakuuta Helsingin Korjaamolla. Infernolle kirjoittava Jukka Hätinen on nyökkäillyt hyväksyvästi kaksipäiväiselle doomin, sludgen ja post-rockin täyttämälle kattaukselle. Sen sijaan, että hitaista alataajuuksista kiinnostunut Hätinen olisi tehnyt vinkkipaketin tapahtumasta, hän kokosi soittolistan ja heitti pallon eteenpäin.

Soittolistaa kommentoimaan etsittiin infernolaisista se, jonka musiikilliset mieltymykset ovat mahdollisimman kaukana festivaalin esiintyjistä. Hommaan tarttui peitsi tanassa Jaakko Silvast, joka tunnetaan powerin ja melometallin eksperttinä.

Laita lista soimaan ja lue soittimen alta Silvastin kommentit tutkimusmatkaltaan.

Ufomammut – Somnium
”Pohjamutia myöten pörisevien kielisoitinten painostavuudessa on aina tietty omintakeinen viehätyksensä – joskin sen toimivuus korreloi allekirjoittaneella aina kulloisenkin mielentilan kanssa. Tällainen on parhaimmillaan jopa hypnoottista, mutta tämän kappaleen kohdalla tenho ei valitettavasti riitä päätyyn saakka.”

Year of No Light – Tocsin
”No kestihän siinä kuusi minuuttia, että päästiin asiaan. Noin maanittelevan alkulanauksen jälkeen kuulin jo sieluni korvin, kuinka esiin hyppäävä, alati nouseva rumputuli nostaa tempon yli kahdensadan suvereenin johtomelodian ottaessa tilanteen haltuun. Vaan tätä vuortahan rakennellaan kuin pitkää ja märkää orgasmia. Laukeaminen taitaa kuitenkin riippua kuulijasta.”

The Wounded Kings – Gnosis
”Monellekohan genremaanikolle tämä kolahtaa unimusiikkina? Minä meinasin nukahtaa työpisteeni ääreen. Kaiken pelasti biisin polveilevuus. Ja tässähän oli ihan puhdasta lauluakin! Äänenvärin perusteella en ole täysin varma vokalistin sukupuolesta, mutta kaikessa valittavuudessaan jokseenkin omaperäistä tulkintaa – ehkä…”

Trepaneringsritualen – Black Egg
”Nyt tiedän, mikä on Freedom Callin yliduurimetallin täydellinen vastakohta. Helvetti, miten tuli vilu. Vaan menisi tätä kerralla enemmänkin – koska kivat kähinät ja less is more. Tässähän olisikin vedonlyönnin paikka. Kumpi on todennäköisempää: se, että Marsista löytyy elämää vai se, että Yngvie Malmsteen tekee joskus tällaisen kappaleen?”

Suma – Geisteskrank
”Sitä kohdalle osuessa toisinaan miettii, että mikä se on tämän tyylisen kaaosmöykän perimmäinen tarkoitus? Ei mitään pois soittajien asenteesta, mutta tämä kudelma on vain yhtä päälle sortumista ja sekasotkua. Korviinkin sattuu ja vituttaa.”

Callisto – Breasts of Mothers
”Tämän bändin varhaisempaa tuotantoa minulla on jopa hyllyssä! Näiden muiden joukossa toimii raikkaana ja kepeänä tuulahduksena selkeän rakenteensa ja kuulaan laulun ansiosta. Vaan valistakaa viisaammat, onkos tämä nyt doomia ensinkään?”

Betrayal at Bespin – My Hands Are On Fire
”Tästä ei päällimmäisenä jää mieleen muuta kuin pohdiskelevien suvantokohtien ja kirkuvien nostatusten välinen kontrasti. Laululinjoissa on reilusti häiriintynyt lataus, mikä voittopuolisesti natsaa. Onhan tässä sentään snadisti vauhtia ja tarpeellinen määrä toistoa.”

40 Watt Sun – Carry Me Home
”Toveri Hätisellä on kuin onkin toivoa musamakunsa suhteen, koska on valinnut soittolistalle tämän nimenomaisen kipaleen. Kattauksen ehdottomasti monipuolisin ja näennäisen raskaanakin listan rauhoittavin otos. Tätä saattaisi mennä jopa levyllinen kerralla. Joka tapauksessa Carry Me Home antaa hyvän mielen näköjään koko loppupäiväksi.”

40 Watt Sunin kipale katosi Spotifysta kesken artikkelin teon, joten tässä Bandcamp-upotuksena se:

Blowup-festivaali 16.–17.10. Helsingin Korjaamolla. Lisätiedot Facebookista.

Lisää luettavaa