Phil Anselmo antoi karun lausunnon Metallican Load-albumista

31.08.2014

Downin sekä edesmenneen Panteran keulakuvana tunnettu Phil Anselmo jutusteli Metal Hammerin Discs of Doom -haastattelussa levyistä, jotka ovat vaikuttaneet hänen elämäänsä. Kysyttäessä kiekosta, jota ei olisi pitänyt koskaan julkaista Anselmo antoi palaa:

”Sanoisin, että Metallican Load (1996). Siis, sehän on aivan kamala levy, enkä tule pääsemään siitä yli. Jos tuollainen albumi on pakko julkaista, eikö olisi parasta tehdä se jonkin sivuprojektin nimissä?”

Anselmo on tylyttänyt Metallicaa aiemminkin, muun muassa vuonna 2003, koska bändi kiersi tuolloin mestoja ei-niin-kovin-raskaiden Limp Bizkitin ja Linkin Parkin kanssa. Phil kertoi myös, että Pantera ja Metallica eivät ole soittaneet samalla lavalla Yhdysvalloissa, koska Pantera olisi soittanut Metallican suohon ja murskannut bändin totaalisesti.

Miehen uho on sittemmin laantunut, ja nähtiinpä Downin ja Metallican kiertävän yhdessä vuonna 2008.

Lisää luettavaa