Phil Anselmo ei ole onnistunut suututtamaan aivan kaikkia – Tuuraa Eyehategod-laulajaa kahdella keikalla

04.08.2016

Down– ja Superjoint-nokkamies, entinen Pantera-vokalisti Phil Anselmo ei ole sentään saanut aivan kaikkien vihoja niskoilleen ”white power”-sekoiluillaan. Eyehategod nimittäin kääntyi Anselmon puoleen, kun ilmeni, ettei yhtyeen laulaja Mike IX Williams pysty vetämään kahta sovittua keikkaa elokuun lopussa.

”Phil on saanut siunaukseni näille keikoille. Palaan keikkalavoille heti, kun se on minulle fyysisesti mahdollista”, Williams toteaa.

Yhtye on viime aikoina perunut useita keikkoja ja jopa kokonaisia kiertueita Williamsin terveydentilan vuoksi. Williams kärsii muun muassa kroonisesta uupumuksesta ja väsymyksestä.

Lisää luettavaa