Pirkanmaalaisen pakanametallin jäljet – ensisoitossa Vornan uusi single!

30.09.2015

Vorna julkaisee Ei valo minua seuraa -albuminsa Inversen kautta 4. joulukuuta. Inferno tarjoaa pakanametalliyhtyeen toisen pitkäsoiton ensimmäiselle singlelle ensisoiton.

”Aikaisempiin tuotoksiimme verrattuna tämä on selvästi kypsempi, monisyisempi ja jossain määrin myös synkempi levy. Riskejäkään ei kaihdettu ja uskoisin monien löytävän levyltä yllättäviäkin sävyjä”, laulaja Vesa Salovaara kommentoi.

Levyn on miksannut Tuomas Kokko Electric Foxilla, masteroinut Jaakko Viitalähde ja kansitaiteesta on vastannut Jarno Lahti.

”Jälkemme edustaa sekä rakenteensa että ilmaisunsa puolesta levyn astetta suoraviivaisempaa paahtoa, minkä johdosta se päätettiin valita ensimmäiseksi sinkuksi. Kappale on myös kovasti lupaillut treenikämpillä soveltuvansa mukavasti liveformaattiin ja neitsytmatkan lähtölaskenta on jo alkanut”, solisti lisää singlebiisistä.

Kuuntele Jälkemme alta. Mikäli meno maistuu, muistutettakoon, että Vorna keikkailee Thyrgrimin kanssa torstaina Helsingin Semifinalissa, perjantaina Jyväskylän Katseessa ja lauantaina Tampereen Varjobaarissa.

Lisää luettavaa