Pomo tulee ja pomo kostaa! – entisen Manowar-kitaristin tulevalta levyltä tarjolla maistiaisia

Ross The Boss julkaisee uutta musiikkia nimeään kantavan yhtyeen kanssa kahdeksan vuoden tauon jälkeen.

22.03.2018

Manowarissa vuosina 1980-1989 kitaroinut Ross ”The Boss” Friedman julkaisee Ross The Boss -bändinsä kanssa uuden levyn 20. huhtikuuta. By Blood Sworn on yhtyeen ensimmäinen pitkäsoitto sitten vuoden 2010 Hailstorm-albumin. Ensimmäisenä maistiaisena tulevasta on julkaistu singlelohkaisu This Is Vengeance, jonka voit ottaa haltuun tuosta alapuolelta.

”Minulla on aina selkeä ajatus siitä, mihin suuntaan biisejä kirjoittaessa menemme. Sama koskee soittoani: mitä kappale vaatii, sitä kappale saa! Luvassa on tuoreella energialla hyökkäävää vanhan liiton meininkiä – biisit eivät toista itseään eikä albumi ole ’rumpukonelevy’, kuten moni albumi tänä päivänä tuppaa olemaa”, Ross hehkuttaa.

Lisää luettavaa