Puolan äärimetalliskenen kärkijoukkoon kuuluva Hate siirtyi Metal Bladelle – uusi biisi antaa makua tulevan levyn suunnasta

Hatella on homma hanskassa.

13.07.2018

Jo 27 vuotta nykyisellä nimellään tahkonnut Hate on tehnyt levyillään hyvää jälkeä.

Tämän on huomannut myös maineikas metallilafka Metal Blade, joka on ottanut puolalaisbändin haltuunsa.

– Tämä diili ei olisi voinut tulla yhtään parempaan aikaan, koska se tapahtuu sopivasti uramme uuden aikakauden kynnyksellä, laulaja-kitaristi Adam the First Sinner paljastaa.

– Alkaen viime vuoden Tremendumilta, Hate on ollut matkalla kohti uusia, entistä tummempia maisemia, ja uskomme vakaasti, että tämä diili mahdollistaa meidät saavuttamaan tavoitteemme.

– Yhteistyömme on hyvässä vauhdissa ja meillä on aikeissa siirtyä studioon tämän vuoden joulukuussa, joten seuraavaa levyä voi odotella ensi vuoden kesällä.

Jokin aika sitten julkaistu näytekappale Path to Arkhen puhuu todellakin sen puolesta, että bändi on matkalla kohti synkempiä ja julmempia äänimaisemia.

Lisää luettavaa