Pysäyttävä tilastotekninen uutinen juuri Tuskan kynnyksellä: Helsinki ei olekaan maailman metallipääkaupunki!

28.06.2016

Olemme tottuneet kuulemaan kuinka Suomessa on eniten metalliäbändejä asukaslukuun suhteutettuna ja miten Helsinkiä pidetään maailman metallipääkaupunkina – jopa Barack Obama on hehkutellut Suomea tästä vinkkelistä. Maine ei toki ole tuulesta temmattu, mutta tuore ja mittava tilasto paljastaa, että metallimusiikin kuuntelumäärissä emme ole kärkisijalla.

Vuonna 2002 perustettu musiikkiyhteisöpalvelu Last.fm on saavuttanut keräämissään kuuntelutilastoissa maagisen sadan miljardin kappaleen rajapyykin. Sen mukaan eniten metalliksi luokiteltavaa musiikkia kuunnellaan Bulgarian pääkaupungissa Sofiassa.

Balkanin vuorten välissä sijaitseva 1,2 miljoonan asukkaan kaupunki onkin saanut Last.fm:ltä maailman metallipääkaupungin tittelin.

Onnittelemme Sofiaa ja kehotamme myös helsinkiläisiä kuuntelemaan metallimusiikkia, esimerkiksi viikonloppuna Tuskassa, vaikka livenä kuultu musiikki ei Last.fm-palveluun kirjaudukaan.

Lisää luettavaa