The Ragged Saintsin esikoislevy ponnistaa hard rockin ytimestä

22.09.2013

Helsinkiläinen hard rock -yhtye The Ragged Saints julkaisee klassisen hard rockin ytimestä ammentavan hyväntuulisen debyyttilevynsä 25.10.13 saksalaisen Power Prog -levy-yhtiön kautta.

”Levyn julkaisemisesta neuvoteltiin useamman levy-yhtiön kanssa, mutta Power Prog ryntäsi heti kärkeen jo pelkästään omistajansa herrasmiesmäisyyden takia ja ehdotkin saatiin sovittua lopulta kohdalleen varsin kivuttomasti. Levyn biisit on onneksi muidenkin kuin äitiemme mielestä niin hyviä, että kiinnostusta tuli useammalta taholta ja oli varaa olla jopa valikoiva”, kertoo kitaristi Tomi Julkunen ja
jatkaa: ”Musiikkimme uppoaa varmasti niille, jotka ovat aikanaan Whitesnakea ja Def Leppardia kuunnelleet. Tosin sillä erotuksella, että me emme käytä trikoita, eikä meillä ole niin mahdottoman komeita tukkalaitteitakaan. Antaa nuorempien ja hyvärunkoisten heebojen hoitaa
se puoli.”

Albumin avaus- ja samalla nimiraita on nyt sekä kuunneltavissa että
ladattavissa osoitteessa: http://powerprog.net/free_singles_eps_the_ragged_saints_the_sound_of_breaking_free.html

Levynjulkkarikeikka tapahtuu Bar Bäkkärissä Helsingissä 25.10.2013.

THE SOUND OF BREAKING FREE -BIISILISTA:

1. The Sound of Breaking Free
2. A Place Where I Belong
3. Don’t Let Me Go
4. I’ll Never Give Up on Love
5. Love Won’t Fade Away
6. We Are The Same
7. While The World Is Burning
8. New Beginnings
9. Never Walk Away
10. Before Time Goes by
11. The End

KOKOONPANO:
Markku Kuikka – laulu
Tomi Julkunen – kitara
Toni Bite – kitara
Miikki Kunttu – rummut
Jukka Hoffrén – basso

Lisää luettavaa