”Rakkauden määrä maailmassa ei ole vähentynyt tippaakaan” – haastattelussa Helsingin jäähallikeikkaan valmistautuvan Insomniumin Niilo Sevänen

02.12.2015

Amerikkalainen Lamb of God -yhtye peruutti taannoisten Pariisin terrori-iskujen jälkeen koko lopun Euroopan-kiertueensä ja samalla huomenna 3.12. Children of Bodomin ja Sylosisin kera soitettavaksi suunnitellun Helsingin-keikkansa. Vaan eipä hätiä mitiä, muilta osin metalli-iltama toteutuu ja jenkkien paikalle pestattiin supisuomalaista metalliosaamista sieltä kovimmasta päästä, nimittäin melodisen death metalin takuunimi Insomnium.

Joensuulaisperustainen bändi on kivunnut vuosi vuodelta ja levy levyltä kohti aina vain isompia lavoja, mutta Jäähallin lauteille kapuaminen lienee silti jännittävä nakki. Keikkatarjouksen tullessa ei kuitenkaan arvottu – eikä siihen olisi ollut aikaakaan.

– Veikkaan että kaikilla oli heti sellainen fiilis, että totta kai mennään vetämään. Frimanin Ville [kitara] asuu Englannissa ja tämä tuli hänelle liian nopealla varoituksella, joten häntä tuuraa Kemin velho Jani Liimatainen. Torstaina siis mahdollisuus kuulla Insomniumin biisit hevitenorilla kuorrutettuna! basisti-laulaja Niilo Sevänen intoilee ja vakuuttaa, ettei paikkauspesti laimenna illan hehkua sitten lainkaan.

– Oma show vedetään aina täysillä, tilanteesta ja olosuhteista riippumatta. Ihan varmasti tuosta tulee hieno ilta.

Lamb of Godin kiertuebussi pysähtyi kesken kierroksen Euroopan epävarman turvallisuustilanteen vuoksi. Surullisenkuuluisassa Bataclan-konserttisalissa itsekin viime keväänä soittanut Sevänen kertoo järkyttyneensä Pariisin terrori-iskuista, mutta painottaa, että ”elämisen lopettaminen ja omaan kammioon käpertyminen” ei ole ratkaisu. Bänditoiminnan ja keikkailun tulee jatkua mahdollisimman normaalisti.

– Turvallisuusasioita tulee mietittyä nyt entistä enemmän, ja joitakin keikkatarjouksia on hylätty sen vuoksi, että kyseessä olevaan maahan matkustaminen ei ole tuntunut tässä tilanteessa hyvältä idealta.

Samaan hengenvetoon Sevänen muistuttaa, että esimerkiksi tänäkin vuonna ihmishenkiä vaatineet keikkapaikkatulipalot ovat kuitenkin tuntuvasti terroristihyökkäystä todennäköisempi uhka.

– Valitettavan monissa klubeissa hätäuloskäytävät ovat onnettomia, tai niitä ei ole laisinkaan. Keikkabussionnettomuuksiakin on sattunut viime aikoina luvattoman paljon… Vaarallista hommaa tämä rokkaaminen, mutta suurin osa ihmisistä taitaa kuitenkin kuolla omassa kodissaan.

Insomnium esittää melankolista ja suruisaa raskasrockmusiikkia, mutta bändin ukkelit tunnetaan iloisina veikkoina. Käsi sydämellä: kuinka hyvin positiivinen asenne riittää peittoamaan nykyisen, koko ajan enemmän hiertävän maailmanmenon varjot?

insomnium

– Uutiset tarjoavat kaikenlaista kurjuutta, ja jokaisella on varmasti omat keinonsa käsitellä näitä asioita. Maailmassa tapahtuu paljon pahaa joka hetki, mutta yhden pienen ihmisen ei ehkä kannata ahdistua ihan kaikesta mahdollisesta, koska sille ei tule loppua.

– Kaikkia Facebookin mieltä kuohuttavia linkkejä ei ole pakko avata, ja uutisetkin voi joskus jättää katsomatta. Kannattanee suunnata huomionsa pääasiassa ihan lähelle, perheeseen ja ystäviin, niihin joiden elämään pystyy kaikkein parhaiten vaikuttamaan. Rakkauden määrä maailmassa ei kuitenkaan ole vähentynyt tippaakaan.

Sevänen lisää, että positiivista asennetta voi myös harjoitella.

– Itsekin olen ollut koko ikäni murehtimaan taipuvainen, mutta viime aikoina olen joutunut psyykkaamaan perheeni tilanteen vuoksi itseäni valoisampaan ajatteluun ja niihin olennaisiin asioihin keskittymiseen. Ja kumma kyllä, se tuntuu toimivan.

Sevänen puhuu aiheesta kokemuksen syvällä rintaäänellä, hänen syksynsä kun on ollut kaikkea muuta kuin helppo. Loppukesäisellä keikkareissulla saatu puhelu Insomniumin entiseltä kitaristilta – ja lääkäriltä – Ville Vänniltä toi kovin ikäviä uutisia.

– Sain kuulla perhettäni kohdanneesta vakavasta sairastumisesta, minkä vuoksi jouduin jäämään pois bändin Amerikan-kiertueelta ja jouduimme perumaan kokonaan yhden Euroopan-kiertueen. Suuren osan syksystä vietin Helsingin Meilahden sairaalassa. Insomniumin fanit suhtautuivat tähän kaikkeen todella myötätuntoisesti ja ymmärtävästi, mistä joka suuntaan valtavat kiitokset.

– Tällä hetkellä tilanne on niin hyvä kuin se tässä vaiheessa voi olla, ja hoito tuntuu tehoavan toivotulla tavalla. Vielä on kuitenkin pitkä matka edessä, enkä voi vähään aikaan kuvitella olevani pitempiä pätkiä poissa kotoa. Tämä vaikuttaa tietenkin Insomniumin kiertuesuunnitelmiin.

Muista Insomniumiin liittyvistä suunnitelmista Sevänen mainitsee salaperäisen ”erikoisemman projektin”, josta ei voi reportterin – eikä varmasti lukijankaan – mielipahaksi puhua vielä sen enempää.

– Jotain on kuitenkin tulossa, ja jos kaikki menee optimaalisesti, ehkä jo ensi vuoden puolella. Olen tästä jutusta todella innoissani, mutta on vähän paha hehkuttaa tämän enempää etten spoilaisi mitään.

Jollei pidempiä kiertueita, lyhempiä keikkailupyrähdyksiä on luvassa. Näistä Sevänen intoilee eritoten Karibialla helmikuussa seilattavasta 70 000 Tons of Metal -risteilystä – josta muuten kannattaakin olla tohkeissaan, allekirjoittanut tietää.

– Kesälle on jo aika monta festarivetoa buukattuna, ja lisää saattaa vielä tulla. Kaikenlaista mukavaa on siis edessäpäin! Ilon kautta!

Children of Bodom, Insomnium ja Sylosis Helsingin Jäähallissa to 3.12.

Lisää luettavaa