Randy Blythen muistelmateoksen viimeinenkin sana kirjoitettu

Kirja käsittelee vuonna 2010 alkanutta tapahtumasarjaa, jossa Blythe sai syytteen taposta.

23.10.2014

Lamb of Godin keulamiehen muistelmateoksen julkaisu myöhästyy. Alkuperäisen aikataulun mukaan muistelmien piti ilmestyä kuluvan vuoden puolella, mutta nyt näyttäisi, että se julkaistaan vasta ensi vuoden puolella.

Kirja käsittelee 2010 alkanutta tapahtumasarjaa, jonka johdosta 19-vuotias fani menetti henkensä Lamb of Godin keikalla Prahassa. Randy Blythe sai tapposyytteen kaksi vuotta myöhemmin. Kuukauden kestäneen oikeudenkäynnin jälkeen mies todettiin syyttömäksi. Myös Inferno seurasi suurta mediahuomiota saanutta tapahtumasarjaa tiiviisti.

Blythe kertoo blogipostauksessaan, että kirjoitusprosessi ei missään nimessä ole ollut helppo, mutta viimeinenkin kappale on nyt kirjoitettu.

”Kirjan kirjoittaminen ei ole ollenkaan helppoa. Huolimatta siitä, että olen luovan alan asiantuntija muusikkona, kirjan kokoaminen eroaa siitä prosessista, missä neljä jätkää kokoontuu prosessoimaan uutta musiikkimateriaalia. Kirjoittaessa vastuu on minulla. Kokemuksesta voin sanoa, että levynteko tuntuu suorastaan vitsiltä kirjan kirjoittamiseen verrattuna.”

Teos siirtyy seuraavaksi kirjan toimittajan käsiteltäväksi, eli edessä on vielä tekstin viilaamista ja hiontaa ennen kauppojen hyllyille päätymistä.

Lisää luettavaa