Rob Zombie muistelee Sid Haigin viimeiseksi jäänyttä roolia elokuvassaan – ”Se oli hyvin vaikeaa”

Haig toisti ikonisen Captain Spauldingin roolin vielä kerran Zombien 3 From Hell -elokuvassa.

14.10.2019

Näyttelijä Sid Haig menehtyi syyskuun lopussa 80-vuotiaana. Haig oli muun muassa muusikko-ohjaaja Rob Zombien luottomiehiä ja esitti muun muassa ikonista Captain Spauldingia Zombien elokuvatrilogiassa, jonka päätösosa 3 From Hell valmistui tänä syksynä. 3 From Hell jäikin Haigin viimeiseksi esiintymiseksi valkokankaalla.

Zombie kertoi australialaiselle Heavy-lehdelle, millaista oli kuvata 3 From Hell -elokuvaa vakavista terveysongelmista jo tuolloin kärsineen Haigin kanssa. Muusikko-ohjaaja kertoo joutuneensa vakavasti punnitsemaan joko Spaulding-hahmon poistamista elokuvasta tai peräti koko elokuvan hyllyttämistä, mutta Haig taisteli urhoollisesti ja sitkeästi loppuun saakka.

”Se oli hyvin vaikeaa. Kun tapasimme lounaalla [keskustellaksemme elokuvan tekemisestä], Sid vaikutti normaalilta. Hänhän on iso kaveri, tyyliin parimetrinen – en osaa sanoa, paljonko hän painoi. Mutta kaikki näytti olevan kunnossa. Meni vuosi kun haalin rahoituksen ja valmisten leffaa – kun sitten kutsuimme porukkaa pukusovituksiin, Sid joutui jatkuvasti perumaan. En silloin ajatellut asiaa sen ihmeemmin, mutta vain viikkoja ennen ensimmäisiä kuvauksia Sid soitti minulle ja kertoi olevansa sairaalassa ja vakavasti sairas”, Zombie muistelee.

”Se oli valtava isku. Hän oli ystävä 20 vuoden takaa ja hän kertoi minulle puhelimessa, että hän haluaa tehdä tämän elokuva, koska on varma, että se jää hänen viimeisekseen. Se oli aika rankka keskustelu. Kävin katsomassa häntä sairaalassa ja hän oli kuihtunut ihan luurangoksi. Hän näytti siltä kuin olisi vanhentunut vuodessa 20 vuotta. Seurasin hänen fysioterapiasessiota ja tajusin, ettei hän voi tehdä niitä juttuja, joita olin laittanut käsikirjoitukseen. Ei mitenkään. Jos pakottaisin hänet tekemään niitä juttuja, hän kuolisi. Niinpä kirjoitin käsiksen uudestaan ja tein hänen roolistaan helpomman.”

”Siinä vaiheessa laskimme jo päiviä kuvausten alkuun. Meidän oli pakko kertoa [tuotantoyhtiö] Lionsgatelle Sidin terveydestä – olimme pitäneet sen salassa ja toivoneet, että hän vielä toipuisi. Mutta lääkäri ei antanut hänelle lupaa tehdä elokuvaa ja hetken hän olikin jo kokonaan ulkona. Niinpä kirjoitin käsiksen taas uudelleen käytännössä yhdessä yössä ja loin uuden Foxy-hahmon (Richard Braken esittämä Winslow ”Foxy” Coltrane). Halusin epätoivoisesti saada homman toimimaan, koska olimme jo lähtökuopissa.”

Lopulta Haig kuitenkin saatiin Lionsgaten avustuksella mukaan yhdeksi kuvauspäiväksi. Haigin osuudeksi jäi lopulta vain istua tuolilla ja puhua, mikä sekin oli näyttelijälle valtavan ponnistuksen takana. Kun Haig kiidätettiin tehohoitoon juuri ennen elokuvan ensi-iltaa, Zombie pelkäsi pahinta. Lopulta Haig menehtyi keuhkoinfektion aiheuttamiin komplikaatioihin.

Zombie muistelee edesmennyttä ystäväänsä lämmöllä ja on tyytyväinen, että tämä saavutti kulttisuosiota vanhoilla päivillään House of 1000 Corpses -elokuvassa (2003) ensimmäistä kertaa valkokankaalla nähdyn Captain Spauldingin myötä.

”Minä tiesin hänet sellaisista elokuvista kuin Spider Baby (1967), mutta suuri yleisö ei tiedä sellaista leffaa. Ja jos hän oli isoissa elokuvissa, hänet lykättiin aina jonnekin taustalle”, Zombie toteaa.

”Nyt Universalin studioilla Hollywoodissa ja Floridassa pidetään iso House of 1000 Corpses -tapahtuma, jossa hänen jättimäinen naamansa on joka puolella teemapuistoa. On hauskaa, että uusi sukupolvi löysi hänet vielä kuusikymppisenä, kun hän oli jo eläkkeellä ja unohdettu. Tiedän, että hän oli siitä onnellinen.”

Lisää luettavaa