Ronnie James Dion väistämätön ”paluu” on tosiasia – Hologrammikeikka myös Suomeen

Kaikkien aikojen heavy-laulaja kiertää jälleen maailmaa. Ainakin tavallaan.

26.07.2017

Kun todellinen metallimusiikin kultakurkku Ronnie James Dio menehtyi toukokuussa 2010, pitivät kaikki täysin selvänä asiana, ettei miehen soolotuotantoa tai Black Sabbathin tai Rainbown aikaisia kappaleita tulla enää kuulemaan livenä kuin korkeintaan tribuutteina, covereina ja muiden laulajien tulkitsemina erikoisversioina.

Vuosien varrella on kuitenkin liikkunut huhuja, että Dio tulisi vielä kiertämään maailmaa. Hologrammina. Tämä suunnitelma on herättänyt voimakkaita mielipiteitä ja monet Dion suurimmatkin fanit ovat olleet vähintään epäileväisiä koko projektin suhteen, mutta nyt se on käymässä toteen.

Dio Returns -kiertue tulee kokoamaan Ronnie James Dion hologrammin ympärille elävinä soittajina kitaristi Craig Goldyn, rumpali Simon Wrightin, kosketinsoittaja Scott Warrenin ja basisti Bjorn Englenin. Samaan hengenvetoon tämä ryhmä lupaa esittää keikoilla hologrammi-Dio keulillaan kaikki edesmenneen metallilegendan tunnetuimmat kappaleet aina ”Holy Diverista” ”Rainbow in the Darkiin” ja ”We Rockista” ”Heaven and Helliin”.

Kiertue tulee yltämään myös Suomeen, missä Dio Returns -keikkaa voi todistaa Helsingin The Circus -klubilla marraskuun 30. päivänä. Kaikki tähän mennessä julkaistut kiertuepäivät löydät alta.

November 30 – Helsinki, Finland @ The Circus
December 3 – Stockholm, Sweden @ Fryshuset
December 4 – Oslo, Norway @ Rockefeller Music Hall
December 6 – Warsaw, Poland @ Progresja
December 13 – Barcelona, Spain @ Bikini
December 15 – Santander, Spain @ Escenario Santander
December 17 – Bucharest, Romania @ Arelene Romane
December 20 – Antwerp, Belgium @ Trix
December 21 – Tilburg, Netherlands @ 013

Lisää luettavaa