Rushin kitaristi Alex Lifeson: ”Olemme käytännössä lopettaneet”

20.01.2018

Vuonna 1968 startanneen Rushin ura on ollut viimeiset vuodet hataralla pohjalla, ja rumpalinsa Neil Peart ilmoittikin vuoden 2015 lopussa jäävänsä eläkkeelle soittohommista.

Progressiivisen metallin syntyyn suuresti vaikuttaneen bändin fanit ovat elätelleet toiveita jatkosta, mutta viimeinen niitti arkkuun iskettiin kitaristi Alex Lifesonin haastattelussa, jossa mies kertoi Rushin olevan mennyttä kalua.

– Viimeisimmästä kiertueestamme on hieman yli kaksi vuotta. Meillä ei ole suunnitteilla uusia levyjä tai kiertueita. Olemme käytännössä lopettaneet. 41:n vuoden jälkeen meistä tuntui, että olemme saaneet tarpeeksemme, Lifeson jutustelee.

Vaikka Rushin ura on ohi, Lifeson pitää itsensä kiireisenä musiikkirintamalla.

– Olen ollut kiireisempi kuin aikoihin. Kirjoitan paljon uutta musiikkia neljälle tai viidelle pienemmälle projektille. Saan tarjouksia tehdä kitarajuttuja muille ihmisille, ja se on minusta todella hauskaa hommaa. Se on todella rentouttavaa; saan olla niin luova kuin haluan, ja pääsen hieman oman boksini ulkopuolelle, mikä on erittäin kiinnostavaa.

Rushin viimeisin levy Clockwork Angels ilmestyi vuonna 2012.

Lisää luettavaa