”Se on kaikkea sitä, mitä Rob Zombien levyltä haluamme” – kitaristi hehkuttaa kauhurokkarin tulevaa levyä

Tarkkaa julkaisuajankohtaa ei tosin ole vielä tiedossa.

23.01.2019

Parhaillaan viimeisimmän elokuvaprojektinsa parissa työskentelevä ohjaaja-muusikko Rob Zombie julkaisee seuraavan albuminsa joskus kuluvan vuoden aikana. Yhtyeessä vaikuttava kitaristi John 5 kertoo Talking Rock with Meltdownin haastattelussa levyn olevan jo täysin valmis ja odottavan vain julkaisua.

”Se on miksattu ja masteroitu, kaikki on valmista. Ja se on oikea hirviö. Juttelin juuri Robin managerin kanssa ja olimme todella, todella, todella innoissamme. Olemme myös innoissamme päästessämme soittamaan näitä biisejä keikoilla”, John 5 hehkuttaa.

Kitaristin mukaan uusi levy eroaa edellisistä ainakin siinä, että tällä kertaa biisit on rakennettu eri tavalla. Aiemmin kaksikko on tehnyt biiseihin ensin sävelet, sitten sanat ja laulumelodiat. Nyt kuvio on käännetty päinvastaiseksi. Lopputulos on kitaristin mukaan raskas, koukuttava ja jännittävä.

”Jopa minä, joka olen kova Zombien ja White Zombien fani ja kuunnellut tätä kamaa hyvin paljon, olen sitä mieltä, että siinä on jotain todella spesiaalia. Jos White Zombie olisi julkaissut tällaisen levyn, se olisi ollut minusta ihan uskomatonta. Se on kaikkea sitä, mitä Rob Zombien levyltä haluamme”, John 5 intoilee.

Albumille ei tätä kirjoittaessa ole vielä julkaisupäivää tiedossa, mutta John 5  vakuuttaa, että levy ilmestyy varmasti tänä vuonna Zombien kiireistä huolimatta.

”Kaikki menee aikataulujen mukaan ja hän on mestari siinä hommassa, hän saa hommat hoidettua. Hän ei ole niitä tyyppejä, jotka sanovat tekevänsä sitä ja tätä, mutta eivät koskaan saa mitään aikaiseksi. Jos hän sanoo tekevänsä jotain, hän on aina sanansa mittainen.”

Lisää luettavaa