Sekä uusia että muutoksen tuulia The Man-Eating Treen suunnalta

24.11.2015

The Man-Eating Tree kertoo syksyn olleen tunteiden karu leikkikenttä. Yhtye on alkanut kirjoittaa uutta albumia, mutta samalla menettänyt kaksi jäsentään.

– Kitaristi Antti Karhu ja basisti Mikko Uusimaa ovat jättäneet bändin. Heillä on muita henkilökohtaisia velvollisuuksia, joiden takia heidän aikansa ei riitä siihen, mitä The Man-Eating Treen suunnitelmissa on, bändi tiedottaa.

– He ovat olleet merkittävässä roolissa The Man-Eating Treen uralla. Toivomme heille pelkkää hyvää.

Näitä uutisia on hyvä sulatella tuoreen livevideon parissa. Katso Unioni-kiertueella kuvattu Death Parade alta.

Lisää luettavaa