Soitellen sotaan – haastattelussa Megadeth

07.08.2015

Megadeth on uusinut rivejään ja ryhtynyt töihin. Kun Dave Mustaine kertoo tekeillä olevasta musiikista, hän käyttää sanoja ”juuret”, ”sota”, ”orgasmi” ja ”aggressio”.

Megadeth käy läpi ties kuinka monetta miehistönvaihdosta. Kitaristiksi on liittynyt Angrasta tuttu Kiko Loureiro ja studiossa avustaa Lamb of Godin rumpali Chris Adler. Ovatko nämä vaikeita tilanteita?

– Ne voisivat olla, ellei Megadeth olisi niin tärkeä bändi heavy metalin historiassa. Tähän yhtyeeseen on helppoa saada jäseniä. Ihmiset vertaavat uusia soittajia entisiin. Uskon, että Kikon soittotyyli on helpotus monelle.

Olet itse arvostettu kitaristi. Kuinka usein muut soittajat tekevät sinuun vaikutuksen?

– Kun Marty Friedman aikoinaan liittyi bändiin, olin kitaristina aika kovilla. Hän on soittajana ylivoimainen. Sen jälkeen minusta ei ole tuntunut siltä, ennen kuin nyt. Kikon soitto on niin taitavaa ja vaivatonta, että välillä kuuntelen sitä epäuskon vallassa.

Loureiro kuuluu sukupolveen, joka kasvoi Megadethiä kuunnellen. Miltä se tuntuu?

– Megadeth on vain murto-osa hänen vaikutteistaan. Kiko tietää musiikista paljon ja soittaa kaikenlaista. Hän on vaikuttava kitaristi ja mahtava tyyppi. Studiossa on ollut todella hauskaa.

Megadeth tekee nyt viidettätoista albumiaan. Millainen se on?

– Miten kuvailla neitsyelle orgasmia? On paha puhua asioista, joita ei ole vielä tapahtunut. Jos sanon, että Megadeth on palannut juurilleen, joku sanoo, että eipäs ole. Mutta olisitpa ollut paikalla, kun bassoraitoja äänitettiin! Selitin Dave Ellefsonille, että ”tämä osa on kuin Bad Omenista… Good Mourning/Black Fridaysta… Tornado of Soulsista… In My Darkest Hourista…”

Olet sanonut myös, että yrität olla toistamatta itseäsi. Onko se vaikeaa, kun bändi on ollut koossa 32 vuotta?

– Tarkoitin, että riffeissä on samankaltaista aggressiivisuutta. Mutta kyllä: kun alla on parisataa biisiä, se muuttuu vaikeammaksi. Pääsisimme helpommalla, jos olisimme rockbändi AC/DC:n tapaan. Minä olen kova fani ja erotan sen biisit toisistaan, mutta kaikki muut eivät.

Tekevätkö muut bändissä biisejä?

– Se on mahdollista. Mutta vaikka saisi nimensä biisin tekijätietoihin, se ei vielä merkitse mitään. Esimerkiksi Youthanasian [1994] Reckoning Day on merkitty minun ja Ellefsonin tekemäksi. Hän ei kuitenkaan tehnyt muuta kuin luki kirjoittamani sanoituksen, näki siinä sanat ”reckoning day” ja sanoi, että se olisi hyvä biisinnimi. Soin siitä hänelle krediitin, reilu jätkä kun olen. Sen jälkeen olen pitänyt sanoitukset piilossa.

Tulevalla levyllä soittaa rumpuja Lamb of Godin Chris Adler. Onko mahdollista, että hän jää bändiin?

– Ei, en halua sotkea Lamb of Godin asioita. Chris on lupautunut yhdelle keikalle heinäkuussa. Jos Chrisillä on muita kiireitä sitä seuraavien keikkojemme aikaan, panemme täytäntöön suunnitelman b tai c. Show jatkuu joka tapauksessa.

Millaisia sanoituksia kirjoitat nyt?

– Sen suhteen Megadeth on elämäni soundtrack. Kun aloitimme, maailmassa käytiin kylmää sotaa, joten kirjoitin paljon sodasta ja ydinaseista. Kun kylmä sota päättyi, aiheet muuttuivat henkilökohtaisemmiksi.

– Nyt kylmä sota on jälleen alkamassa. Lähi-idässä, Kiinassa, Pohjois-Koreassa, Iranissa ja Ukrainassa tapahtuu asioita, jotka saattavat saada minut kirjoittamaan jotakin sotilaallista. Yritän olla avoin uusille ideoille laulujen äänityksiin asti, jotta sanoitus ja musiikki sopisivat yhteen.

Maailmanpolitiikka voi olla tulenarka aihe. Mietitkö, mitä muut ajattelevat?

– Kirjoitanpa mitä tahansa, aina joku löytää siitä jotain vikaa. Internetin poliittista korrektiutta valvovat pc-poliisit ovat aina valmiina kiusaamaan, tyrmäämään ja puhkeamaan someraivoon. Ihmisistä on ihanaa vihata minua. Siksi en voi muuta kuin kirjoittaa omasta mielestäni hyviä tekstejä.

Kun soititte viimeksi Suomessa, suosittu räppäri Musta barbaari joutui lopettamaan keikkansa kesken kaiken Megadethin vuoksi. Hän protestoi ryntäämällä lavalle kesken konserttinne. Haluaisitko sanoa hänelle jotakin?

– Minusta jokaisella artistilla on oikeus soittaa täysimittainen setti. Olen pahoillani jos noin kävi. En halua aiheuttaa muille muusikoille hankaluuksia, oli genre mikä hyvänsä.

– Tuota kaveria ja Megadethiä yhdistää se, että meillä on maailman paras työ. On mahtavaa olla lavalla, kun yleisö riehuu. Toivon hänelle pelkkää hyvää. Toivottavasti pääsemme vielä ottamaan oluet yhdessä ja naureskelemaan koko jutulle.

Haastattelu julkaistu Infernossa 6/2015.

Lisää luettavaa