Star Wars -tähdellä näyttää olevan hyvä musiikkimaku – stoner-klassikko vie näyttelijän ”pimeälle puolelle”

02.05.2017

Star Wars -saagan seitsemännessä, Force Awakens -elokuvassa kapinallista X-Wing -lentäjä Poe Dameronia näyttelevä Oscar Isaac avasi NME-lehden haastattelussa hieman musiikkimieltymyksiään. Artikkelin perusteella miekkosella tuntuu olevan oikein hyvä maku, sillä Isaac kertoo muun muassa ensimmäisen ostamansa levyn olleen The Curea ja todistaneensa ensimmäisellä keikallaan progemammutti Yesin.

Silmiinpistävin maininta löytyy kuitenkin kategoriasta ”kappale, joka vie pimeälle puolelle”. Isaac tunnustautuu nimittäin diggailevansa stoner/doom-legenda Sleepin järkälemäistä Dopesmoker-teosta.

”Tämä levy on oikeastaan vain yksi eeppinen, murskaava biisi. Kuuntelen sitä aina kun haluan oikein kunnolla rypeä. Kutsun sitä sludge metaliksi tai ”metallin ja  Gregoriaanimessun kohtaamiseksi”, Isaac kuvailee.

Yhtä yllättyneitä tästä hatunnostosta tuntuvat olevan myös Sleep-yhtyeen miekkoset itsekin, jotka julkaisivat NME-lehden artikkelin omilla Facebook-sivuillaan. Asiasta uutisoi Metal Injection.

Oscar Isaac nähdään Poe Dameronin roolissa myös tulevassa The Last Jedi -elokuvassa, jonka ensi-ilta on 15. joulukuuta. Myös Sleep on tiettävästi työstänyt uutta materiaalia studiossa, joten saapa nähdä julkaistaanko Isaacille ja muille faneille uutta kuunneltavaa vielä kuluvan vuoden aikana.

Lisää luettavaa