Stone Sour studiossa uuden albumin kimpussa

10.01.2017

Slipknotin keulakuvan Corey Taylorin toinen bändi Stone Sour on painunut studioon uusi albumi mielessään.

Vuonna 1992 perustetulle Stone Sourille seuraava pitkäsoitto on kuudes ja sen on määrä ilmestyä kesällä 2017. Tuleva albumi on bändin ensimmäinen nykykokoonpanolle, sillä joukkoon on liittynyt edellislevyn jälkeen basisti Johny Chow ja kitaristi Christian Martucci.

”Levy sisältää vähän heviä, kuten yleensä haluamme, mutta siinä on myös paljon enemmän hard rockia – paljon enemmän rock’n’rollia ja hard rockia kuin heviä. Siellä on jopa pieni ripaus punkia”, Taylor kertoi tulevasta.

Niin Taylorin kuin yhtyeen rumpali Roy Mayorgan Instagram-tilille on päivitetty muutaman viime päivän ajan kuvia äänityssessioista.

Lisää luettavaa