Suomeen saapuva Trivium aloitti kiertueensa – tsekkaa miten homma toimii uuden rumpalin kanssa!

14.02.2017

Viime vuosina useamman rumpalivaihdoksen läpi käynyt Trivium on aloittanut Euroopan kiertueensa 11. helmikuuta Dublinista, Irlannista.

Samalla yhtye on esiintynyt ensimmäistä kertaa uuden rumpalinsa Alex Bentin kanssa, joka liittyi joukkoon viime marraskuussa Paul Wandtken tilalle.

Alex Bent on tuttu yhtyeestä Battlecross ja on toiminut myös muun muassa Gene Hoglanin tuuraajana Testamentissa.

Suomalaisyleisö pääsee katsastamaan Triviumin livekunnon 27. helmikuuta Helsingin The Circuksessa.

Fanien kuvaamaa materiaalia yhtyeen Dublinin keikalta voi tsekata alta.

Lisää luettavaa