Syväsukellus Nightwishin kulissien taakse – viimeisimpään albumiin ja kiertueeseen pureutuva kirja tulossa alkuvuodesta

Toimittaja Timo Isoaho paketoi Endless Forms Most Beautiful -ajanjakson yksiin kansiin.

15.11.2017

Muun muassa Infernon ja toverilehtemme Soundin sivuiltakin tuttu toimittaja Timo Isoaho on ollut kärpäsenä Nightwish-yhtyeen katossa seuraten Endless Forms Most Beautiful -albumin (2015) syntyä sekä levyn tiimoilta heitettyä maailmankiertuetta. Haastatteluista ja laajasta kuvamateriaalista koostuva syväsukellus laitettiin kansien väliin ja Like Kustannus julkaisee lopputuotteena syntyneen Nightwish – We Were Here -kirjan 15. tammikuuta.

”Tarjolle tulee Nightwish-tarinoita vähän joka sektorilta, ja toki uutta tietoakin on luvassa”, Isoaho kommentoi Soundille.

Parhaillaan taukoa pitävä Nightwish palaa keikkalavoille maaliskuussa, jolloin yhtye suuntaa Pohjois-Amerikan-kiertueelle. Eurooppaan bändi jalkautuu ensimmäistä kertaa tauon jälkeen 18. toukokuuta Tallinnan Saku Suurhallissa.

Lisää luettavaa