Taas mennään – Red Eleven julkaisi uuden singlen, vihjailee mahdollisesta ep-levystä

Yhtye kertoo etsivänsä parhaillaan julkaisijaa seuraavalle pitkäsoitolle.

20.10.2017

Red Eleven on syksyn mittaan julkaissut jo kaksi uutta singleä ja tänään on vuorossa kolmas sellainen. Uutukainen on nimeltään Again ja sen voit ottaa haltuun tuosta yläpuolelta.

Yhtye tiedottaa sosiaalisessa mediassa etsivänsä parhaillaan yhteistyökumppania ja julkaisijaa viime vuonna ilmestyneen Collect Your Scars -pitkäsoiton seuraajalle. Bändi kuitenkin vihjailee – mikäli kiinnostusta vain löytyy – julkaisevansa ep-levyn, johon sisältyisi syksyn aikana ilmestyneiden singlekappaleiden lisäksi kaksi julkaisematonta raitaa.

Keikalla yhtyeen voi puolestaan nähdä seuraavan kerran huomenna eli 21. lokakuuta Jyväskylän Lutakossa, jossa Red Elevenin lämmittelee lauteet S-Toolille.

Lisää luettavaa