Lightbringer lisää sointiinne entisestään groovea ja murinaa. Millaisella kaavalla lähditte työstämään levyä?
– Siitä mihin viime ep:llä päästiin, eli ajatuksena oli jatkaa syvemmälle biisien sisään hakemalla niihin lisää fiilistä, eeppisyyttä ja sitä kautta sisältöä, laulaja Riku Niemelä lataa.
– Vaikka musiikkimme on suoraviivaista, halusimme antaa sille happea lisämausteilla ja miettimällä kokonaisuutta yksittäisten biisien rakenteissa, c-osissa sekä kappaleiden välisiirtymissä. Näin teimme ennenkin, mutta nyt olemme jo oppineet siitä hommasta jotain, kantapään kautta.
The Summoning -ep:nne linkittyivät toisiinsa jo pelkästään nimensä ansiosta. Onko Lightbringer tämän hartaan ”summonoinnin” lopputulos vai ihan oma lukunsa urallanne?
– Se on teemalevy, ja sen sanoitukset koostavat yhden tarinan, joka ei ole jatkoa ep:ille. Asiasisältö on pääosin samasta kaivosta ammennettua, mutta Lightbringer on oma teoksensa, jonka kertomus, kappalevalinnat ja biisijärjestys on mietitty kokonaisuudeksi. Myös sävellykset on tehty tämä teema mielessä ja vain tätä pitkäsoittoa ajatellen. Jos on asialleen vihkiytynyt, saattaa löytää kansitaiteistakin jatkumoa levylle.
Biisien nimet viittaavat edelleen vasemman käden polulle. Mikä tässä aihepiirissä viehättää?
– Tällaiseen visvaiseen ja raskaaseen rouhimiseen kuuluu luontevasti pirullisuus, magiikka ja eroottis-saatanallinen meininki. Tällä kertaa myös itse teema saneli aihepiirin josta kirjoittaa. Oma historiani raskaan musiikin kuluttajana on kuitenkin vaikuttanut isoimmin. Kun diggaili 1980-luvun puolivälissä suunnattomasti Celtic Frostia, Possessedia, Slayeriä ja Bathorya, kaikki mustempi lyriikka on kiehtonut siitä lähtien.
– Viehätys kulminoituu epäkohtaan, että järjestäytynyt uskonto on sortanut ja riistänyt kansakuntia tuhansia vuosia jakamalla valheita ja keräten itselleen valtaa ja rikkauksia. Mielestäni ihmisrotu olisi henkisesti ja älyllisesti korkeammalla tasolla, jos jokainen osaisi nähdä oman potentiaalinsa ja sen voiman, mikä meissä kaikissa on.
Levyn päättävät New World Order ja Ou(t)roboros tarjoilevat perusjyrästä poikkeavia vaikutteita. Kuinka avoimia olette erilaisille kokeiluille, eli missä menevät Black Royalin musiikilliset rajat?
– Meillä ei ole rajoja, mutta tietyn karsinan sisällä me halutaan liikkua. Sekoitus 70-lukulaista heavyä, 90-luvun deathiä ja nykysludgea antaa meille tarpeeksi raameja kirjoittaa materiaalia josta pidämme. Vahvuutemme on juuri rajattomuus, ja olemme tuoneet jotain uutta ja kiinnostavaa tähän death’n’roll-kategoriaan.
– Kokeilusta hyvä esimerkki on juuri nämä mainitsemasi biisit, jotka naislaulu nostaa ihan uudelle tasolle – kiitoksia Saara Samanelle, Sapata-yhtyeen äärettömän lahjakkaalle vokalistille! Nämä biisit on tehty teemaan sopiviksi ja ne ovat levyn lopussa ehdottomia oikean tunteen välittäjiä.
Mitä annettavaa Lightbringerillä on nykyiselle metallimusiikkikentälle?
– Palautteen mukaan tällaista musiikkia ei tee nyt kukaan muu ja kuulostamme omalta itseltämme. Vaikka tässä pyöritään raskaassa musiikissa eikä pyörää yritetä keksiä uudestaan, olemme kuitenkin löytäneet oman ilmeemme ja soundimme.
– Emme yritä päteä teknisyydellä tai instrumentaalisella lahjakkuudella, vaan tukeutumalla jo valmiiksi hyviksi todettuihin tyyleihin ja muokkaamalla niistä omanlaisemme toimivan kokonaisuuden.
Julkaistu Infernossa 3/2018.