Tarjolla nopeaa mustaa metallia – tsekkaa uusi Dark Funeral -kappale

01.04.2016

Edellisen levynsä Angelus Exuro pro Eternusin vuonna 2009 julkaissut ruotsalainen black metal -veteraani Dark Funeral palaa kehiin uuden miehistönsä kanssa. Sitten edellisen levyn porukka on uudistunut laulajan (Heljarmadr), basistin (Natt) ja rumpalin (Dominator) verran, joten Dark Funeralista voitaneen puhua monilta osin uudistuneena bändinä.

Uusi levy Where Shadows Forever Reign on ulkona 3. kesäkuuta, ja muutaman kuuntelun perusteella kiekko ottaa osittaisen paluun bändin alkuaikojen tuotantoon.

On myös huomattava, että Where Shadows Forever Reign on ensimmäinen englanniksi nimetty albumi sitten vuoden 1996 The Secrets of the Black Artsin, joten ehkä tämäkin on omiaan kertomaan paluusta vanhaan.

Lisää luettavaa