Jos luet tätä tekstiä, olet todennäköisesti törmännyt Metallican Ride the Lightningiin, ja jos et ole, törmää siihen mahdollisimman pian. Muutamat suomalaismuusikot kertovat seuraavassa omista kokemuksistaan klassisen albumin suhteen.
Joni ”Jontte” Suodenjärvi, Hateform
– Metallica oli nuorena äärimmäisen tärkeä bändi, ja jossakin vaiheessa meikäläisen mopedi lähtikin vähän käsistä. Huone oli tapetoitu Metallican julisteilla ja koko touhu oli muutenkin paljon enemmän kuin pelkkää musiikinkuuntelua. Esimerkiksi koulukirjat, bussipysäkit ja monet muut paikat täyttyivät Metallican logosta… Yläasteen välitunnit puolestaan kuluivat rattoisasti metalliveriveljien kanssa, kun treenasimme musiikkiluokassa For Whom the Bell Tollsia. Ride the Lightning oli ensimmäinen Metallica-levyni, joten se on ansainnut ikuisen erityisaseman omissa kirjoissani. Albumi löytyy edelleenkin tasaisin väliajoin levylautaselta, eikä ajan hammas ole juurikaan onnistunut sitä puraisemaan. Avausraita Fight Fire with Fire nostattaa edelleen melkoisia säväreitä!
Jules Näveri, Profane Omen
– Törmäsin Ride the Lightningiin Fade to Black -kappaleen myötä, ehkä kymmenvuotiaana. Hankin koko albumin vasta myöhemmin, perheemme siirryttyä cd-soitinten aikakaudelle. Pidän Ridesta enemmän kuin vaikkapa Kill ’em All -debyytistä, sillä hieman silotellummista biiseistä löytyy enemmän syvyyttä. Suosikkikappaleeni on monien parjaama Escape, jonka kuulisin elävänä monta kertaa mieluummin kuin vaikkapa Enter Sandmanin.
Kuolio, Deathchain
– Sain Ride the Lightningin naapurin kollilta joskus ala-asteen aikana. Kasetti oli ollut sen verran antaumuksellisessa tarkastelussa, ettei äänenlaatu ollut enää paras mahdollinen, mutta kyllähän musiikki säväytti kaiken suhinan läpikin. For Whom the Bell Tolls, Creeping Death, Fade to Black ja jopa The Call of Ktulu olivat instant hit -osastoa, vaikka eihän sieltä heikompia hetkiä juuri löydy. Näitä samoja ralleja tuli sitten tapailtua muutamia vuosia myöhemmin ensimmäisen oman kitaran ääressä, ja vaikutteitahan sieltä on tullut napattua todella paljon.
Sami Hinkka, Ensiferum
– Isoveljeni esitteli Metallican minulle jo ensimmäisten levyjen aikoihin, jolloin olin juuri ja juuri saanut apupyörät pois fillaristani, ja muistan diggailleeni Ride the Lightningia enemmän kuin Kill ’em Allia. Vaikka Ride sisälsi uskomattoman Fight Fire with Fire -menorallin ja kiihottavan rajusti nimetyn Creeping Death -metalliklassikon, levyltä löytyi myös lähes slovarimainen Fade to Black ja upea instrumentaali The Call of Ktulu. Sitä Ride the Lightning oli ja on, hyvä ja vaihteleva kokonaisuus. Sitten myöhemmin, nähtyäni videokasetilta Cliff Burtonin soittoa ja saatuani ensimmäisen bassoni, tajusin olevani oikealla polulla.
Jori Sara-aho, Speedtrap
– Joskus nassikkavuosina 90-luvun puolivälissä vierailin porukoiden kanssa serkun luona ja sain mukaan Metallican kasetin. Kyseessä oli hänen itsensä työstämä kokoelma ja kuuntelinkin sitten biisejä olohuoneessa. Kun Creeping Death käynnistyi, koko keho meni kananlihalle ja tajusin, että tässä se on – kaikki mitä musiikilta haluan. Myöhemmin sain koko Ride the Lightningin, ja Fight Fire with Fire osoittautui vieläkin kovemmaksi pommiksi. Se pakotti riehumaan ympäri huonetta, eikä biisi leiki edelleenkään yhtään.
Herra Ylppö
– Olin aikoinani pikkukaupungin tarkkiskundi ja innostuin Metallican debyytistä niin paljon, että BASF-merkkinen kasetti kirjaimellisesti kului kuuntelukelvottomaksi. En tuntenut Suomesta yhtään muuta tyyppiä, joka olisi edes kuullut Metallicasta. Sittemmin niitä on tullut vastaan… Kill ’em All siis kolahti kovaa, mutta seuraavaksi sain käsiini Master of Puppetsin. En vieläkään tiedä, miksi Ride the Lightning jäi aikoinaan välistä. Siihen aikaan lehdet eivät mitenkään erityisesti Metallicasta kirjoittaneet, eikä Harjavaltaan tullut muutenkaan lehtiä. Huomasimme perämetsässä kyllä, että Neuvostoliitto hajosi, mutta Ride the Lightning meni ohi. Tästä syystä albumi jäi lopulta vähemmälle kuuntelulle, koska se tuntui Puppetsin jälkeen jotenkin alkeellisemmalta. Yhtyetoverilleni Janne Joutsenniemelle Ride on käsittääkseni tärkein Metallica-julkaisu. Ja onhan siellä loistavia biisejä.
Jari Mäenpää, Wintersun
– Lainasin joskus teininä Ride the Lightning -kasetin kaveriltani, ja jo ensimmäinen kuuntelukerta räjäytti mieleni. Synkkä tunnelma, kitarasoundit ja James Hetfieldin laulu olivat jotakin aivan järjetöntä. Erityisesti Fade to Black oli uskomaton kokemus: mieletön sävellys ja unohtumaton tunnelma. En ollut ennen kuullut sovitusta ja rakennetta, jossa rauhalliset akustiset verset – Hetfieldin puhdas laulu – törmäävät kertosäkeessä räjähtäviin särökitaroihin. Puhumattakaan Fade to Blackin loppuhuipennuksesta, joka oli taas täysin erilainen verrattuna muuhun biisiin. Nämä mahtipontiset ja progressiiviset kappalerakenteet upposivat syvälle mieleen ja vaikuttavat omaan säveltämiseen vielä tänäkin päivänä.
Rainer Nygård, Diablo
– Koulukaverini oli saanut Ride the Lightning -kasetin tuolloin minulle tuntemattomilta Utriaisen veljeksiltä (Marko ”Kuula” Utriainen on Diablon kitaristi, toim. huom.). Helixin ja W.A.S.P:n kuuntelu loppui sillä siunaaman hetkellä. Erityisesti Fight Fire with Fire löi hampaat kurkkuun: jumalauta, miten rivakkaa ryskäystä ja kaveri vieläpä soittaa sekä laulaa samaan aikaan! Päätin heti, että jos tämä amerikkalaisukko pystyy tuohon, niin kyllä pystyn minäkin. Se oli soittoharrastuksen lähtölaukaus.
Jarkko Martikainen
– Törmäsin Ride the Lightningiin ystäväni Ewo Pohjolan luona – häneltä löytyivät kaikki myöhemmin tärkeiksi muodostuneet metallilevyt ennen meitä muita ja vähävaraisempia. Ride the Lightning oli vaikuttava taideteos – paitsi kansiensa osalta, mutta metallilevyjen kannet olivat muutenkin kömpelöitä. Muistan myös tekstien jättäneen toivomisen varaa, mutta englanniksi laulavan yhtyeen kohdalla tämä ei juurikaan haitannut. Pitkään tuntui, että Ride the Lightning on paras mahdollinen metallilevy, mutta sitten Iso-M teki Master of Puppetsin ja Slayer julkaisi Reign in Bloodin.
Lue myös muut Metallican Ride the Lightning -artikkelit:
– Iskee edelleen kuin miljoona volttia – Metallican Ride the Lightning 30 vuotta
– ”Metallica näytti, mitä kaikkea thrashin lipun alla voi tehdä” – Robert Trujillo muistelee
– ”Metallican keikkaa seurasi arviolta 150 tyyppiä…” – Ewo Pohjola muistelee