Kärtsy Hatakka pitää vedenjakajana Waltarin 25-vuotissyntymäpäiviä. Niitä yhtye vietti vuonna 2011.
– Me ei ehkä myönnetty sitä itsellemme, mutta kun se virstanpylväs oli ylitetty, huomasin, että osalla bändin jäsenistä asenne Waltaria kohtaan muuttui, Hatakka toteaa.
– Osa jätkistä oli sitä mieltä että päivätyö on tehty, voidaan ruveta ottamaan iisimmin.
Hatakkka on täysipäiväinen rockmuusikko, eikä bänditoiminnan muuttaminen harrastukseksi tullut kyseeseen. Hatakka toteaa lukeneensa liian monta rockkirjaa, joissa yhtyeet lopettavat toimintansa, koska sopivaa hallinnollista sopua ei synny.
– Kun jengi ja bändi vanhenevat, tulee erilaisia näkemyksiä siitä, miten hommaa pitää jatkaa. Se menee helposti egotrippailuksi, ja mä halusin välttää tämän ratkaisun.
Waltari päätyi toimintamalliin, jossa osa jäsenistöstä on aktiivista, muut silloin kun kalenteriin sopii. Kollektiivina jokaisella jäsenellä on mahdollisuus säädellä osallistumisensa määrää ja laatua. Tarvittaessa mukaan saa tuoda apuvoimia.
– Bonuksena on mielenkiintoista katsoa, mitä tällä ideologialla saadaan aikaiseksi. Mä yritän jonkinlaisena ylitirehtöörinä pitää kokonaisuutta kasassa, ettei mopo karkaa täysin käsistä.
Ajatuksen kollektiivista Hatakka löysi reggaen ja hip hopin maailmasta.
– Bändin ylläpitämisen täytyy perustua vapaaehtoisuuteen ja siihen, että jokainen saa toteuttaa itseään valitsemallaan tavalla. Innovatiivisuus säilyy kaikkein korkeimmalla tasolla.
Yllättäen siirtyminen löyhempään yhteisöön helpotti levyttämistä. Kun kaikki saivat annostella osallistumistaan, riitely väheni.
– Mielestäni bändin jäsen kontribuoi levylle sekä olemalla että olematta paikalla. Kumpikin vaikuttaa lopputulokseen.
Waltarin tapauksessa hallinnollinen muutos on piristänyt musiikkia. You Are Waltarilla yhtye esittää modernia metallia monivivahteisemmin kuin koko 2000-luvulla. Tempot ovat nopeutuneet, välillä särökitaravallin leikkaa Maailma-kappaleen folk. Saksalaisissa rocklehdissä Waltari on palaamassa kansikuvayhtyeeksi.
– You Are Waltarilla on taas alkukantaista hulluutta. Muutamat edelliset levyt pyöri turvallisemmin metallin eri lajeissa. Nyt on kantria, folkkia ja lattarimenoa.
– Metalli on aina ollut Waltarille työkalu. Ja metalliskenen kautta Waltari nousi suosioon. Independent-piireissä me oltiin liian raskaita ja outoja. Metallifanit ymmärsivät jutun paremmin. Ja tälle bändille sopii tietynlainen metallinen soundi.
Lama-ajan laulut
Suomi on vuonna 2015 kummallisen samanlaisessa tilanteessa kuin Waltarin julkaistessa debyyttialbuminsa Monk Punkin. Maa oli vajonnut 1980-luvun kasinotalousbuumin jälkeen lamaan, osin onnettomien yhteensattumien, osin taitamattoman talouspolitiikan seurauksena. Keskusta otti veret seisauttavan vaalivoiton, Esko Aho nousi valtakunnanpolitiikan johtoon. Loppuvuodesta Neuvostoliitto lakkasi olemasta.
2000-luvulla Suomen vienti on romahtanut, pääministeriksi on nousemassa Juha Sipilä ja Ukrainan ja Venäjän välinen kriisi heiluttaa länsimaisia voimasuhteita. Samalla Waltari palaa uuden levyn kanssa.
– Ehkä meidän musa ei pure kovimmalla kokoomusaikakaudella, Hatakka naurahtaa.
Waltarille 90-luku oli taloudellinen ja taiteellinen kukoistuskausi. 2000-luvun taitteessa kompaktimmat HIM ja The Rasmus valtasivat eurooppalaiset myyntilistat. Hatakka muistaa, miten keskusteluissa kollegoiden kanssa puheenaiheeksi nousi usein hittien tekeminen. Se ei kiinnostanut Hatakkaa.
– Sitä vaihetta kesti sen kymmenen vuotta. Mutta toisaalta arvasin, että mikä on tänään out, on huomenna in. Nyt jengi haluaa musiikista enemmän kokemuksia eikä pelkkää kolmen minuutin munaa.
Waltaria on edelleen mahdoton myydä piikittömänä, sulavan romanttisena rockyhtyeenä. ”Maailma ja kaikki kuolee pois / ydinjätteen määrä kasvaa, kaikki kuolee pois / jätevuoret kohoaa ja luonto tuhoutuu / ja sitten tämän pallon viekin ihan joku muu.” You Are Waltarin Maailma-kappale ei istuisi Rasmuksen tai HIMin teinirakkauskoodistoon.
– Olen äänestänyt Vihreitä niin kauan kuin olen ollut täysi-ikäinen, Hatakka toteaa.
– Siinäkin porukassa on tietty kaupallistumisprosentti, mutta kyllä ympäristöasiat on mulle tosi tärkeitä. Olen halunnut tehdä niiden eteen oman pienen osani. En ole hankkinut ajokorttia, olen ajanut Hesan keskustassa fillarilla viimeiset 20 vuotta. En voi kuvitellakaan parempaa liikkumismuotoa. Se on nopein ja terveellisin vaihtoehto.
Hatakka toteaa sanoitustensa lähtökohdaksi individualismin vaalimisen, yksilön ja yksilöllisyyden korostamisen.
– Ettei aina ajatella, kuinka paljon sulla on pankkitilillä rahaa ja kuinka kalliin huvipurren olet ajatellut hankkia. Se kela ei palvele kaikkia, varsinkaan näinä aikoina, kun raha on tiukassa. Henkinen rikkaus on materiaa tärkeämpää. Henkisellä pääomalla voi päästä yhtä pitkälle kuin kukkaronnyörejä venyttämällä.
Mihin suuntaan yhteiskunta on tässä suhteessa muuttunut?
– Hyvään sekä huonoon. Monet asiat, joista lapsena haaveili, ovat toteutuneet, Hatakka sanoo.
– Esimerkiksi niin huvittava juttu kuin musiikkikanavat. Skidinä unelmoi, että kun ois joskus kanava, joka soittaisi rockmusiikkia aamusta iltaan. Se on toteutunut, mutta siihen liittyy tasapäistymistä ja asioiden vesittymistä. Ihmisiin on iskostunut vääränlaista leväperäisyyttä. Kaikki on epävarmaa. Se ei työstä yhteiskuntaa ja ihmisten motivaatiota duunin tekemiseen oikeeseen suuntaan.
Haastattelupäivänä OP Ryhmä on ilmoittanut yt-neuvotteluista, joissa pyritään 380 työntekijän vähentämiseen.
– Siinä mielessä olen kapitalisti, että vannon yksityisyrittäjyyden ja sen henkilökohtaisen tuottavan aineksen löytämiseen. Mikä se oma juttu sitten onkaan. Siivooja, presidentti tai taiteilija, fine. Eri ihmisille sopivat eri asiat.
Vain elämääkö?
Hatakan ensimmäinen tulevaisuudentavoite on saattaa You Are Waltarin julkaisu maaliin. Pidemmälle tähtääviä suunnitelmiakin on, sekä Waltarin että soololevyjen suhteen. Erityisen tärkeänä Hatakka pitää uuden, aikalaisille suunnatun musiikin synnyttämistä. The Rolling Stonesin kaltaiseksi ”rockmuseoksi” Hatakalla ei ole hinkua.
– Kun huomaa että setin uusin biisi on 30 vuotta vanha, on syytä pistää pillit pussiin.
Hatakka huomauttaa, että Waltarin keikoilla käy yhä alakulttuuri-ihmisiä. Punkkareita, raskaan rockin ihmisiä, hoppareita.
– Viime lauantaina kävelin Tavastian ohi ja kävin huvikseni katsomassa Mannan keikkaa. Oikein pelästyin, että vittu, mitkä saatanan cocktailkutsut täällä on. Eihän täällä ole ensimmäistäkään rockjätkän näköistä ihmistä. Kumminkin särökitarakeikka, haloo!
Onko sinua kosiskeltu Vain elämää -ohjelmaan?
– Ei! Mä laulan englanniksi, joten voi olla, ettei mulla ole asiaa sinne.
– Viimeistä kautta katsoessani mietin, että jos mä oisin tuolla, niin vaikea olisi jossain vaiheessa olla avaamatta suutaan. Että vittu, täähän on hirveetä skeidaa! Eiks meillä ole muka parempaa tekemistä? Mutta kyllä mä lähtisin sinne. Promo on aina hyvää, ja vähän pelkään, että moni on ohjelmassa pelkästään sen vuoksi.
Kenen haluaisit esittävän Waltarin musiikkia?
– Hector tai Pepe Willberg olis makeeta nähdä vetämässä. Näkisi, mitä ne saisivat Waltarin biiseistä irti.
Hatakka on alkanut digitoida omia arkistojaan. Waltarin kolmas kitaristi Kimmo Korhonen on yhtyeen pitkäaikainen fani, joka järkyttyi Hatakan luona vieraillessaan järjestelemättömistä c-kasetti- ja dat-pinoista. Ne ovat täynnä demomateriaalia vuosikymmenten varrelta.
– Oli sokki huomata, ettei mun tarvitsisi tehdä elämäni aikana enää yhtään biisiä. Periaatteessa ohjelmaa ja suunnitelmia on pitkälle. Rock on rajaton riemu, tekemistä löytyy ikuisesti.
Juttu on julkaistu Infernon numerossa 2/2015.