Treffeille Purson-solistin kanssa? Onnistuu sadalla punnalla

03.10.2013

Rise Above Recordsille levyttävä Purson hakee rahallista tukea kiertuesuunnitelmilleen. Muutaman kympin sitoumuksella saa omakseen levyä, t-paitaa tai julistetta.

Tavoite Pledge Musicissa on lähestulkoon täynnä, mutta silmiin osui hieman omaperäisempi vastine rahoille. Treffejä Purson-solisti Rosalie Cunninghamin kanssa on lunastamatta vielä kolme kappaletta.

Cunninghamin pääsee viemään treffeille sadan punnan, eli noin 119 euron hintaan. Kuvauksessa tarkennetaan, että treffien lunastajan tulee saapua bändin kotikaupunkiin Lontooseen ja kustantaa lisäksi Cunninghamin mieliteot.

Alla Pursonin tuorein musiikkivideo The Contract. Cunningham esiintyi myös Cathedralin jäähyväislevyn Tower of Silencemusiikkivideolla. Psykedeelisestä retrorockista kiinnostuneet varakkaan sinkut, ei muuta kuin matoa koukkuun!

Lisää luettavaa