Tuska-kävijä: ota tästä infopaketti haltuun!

Tee itsellesi parempi festarikokemus tutustumalla käytäntöihin.

24.06.2019

Tuska järjestetään tulevana viikonloppuna. Paatuneimmillekin Tuska-kävijöille on luvassa muutamia uudistuksia, joten suosittelemme lukaisemaan alta löytyvät infot läpi.

Saapuminen

Yleisöportti sijaitsee tänä vuonna lähellä Kauppakeskus Rediä, Koksikadun ja Leonkadun risteyksen tuntumassa. Alueelle on vain yksi yleisön sisääntuloportti, jossa on useampia kaistoja.

Festivaalialueen aukioloajat ovat seuraavat:
Pe 28.6.2019 klo 13.00-01.00
La 29.6.2019 klo 13.00-01.00
Su 30.6.2019 klo 14.00-23.00

Paikalle kannattaa saapua julkisilla kulkuneuvoilla. Kätevin yhteys on tulla metrolla Kalasataman metroasemalle. Festivaalin jälkeen perjantaina ja lauantaina metroliikenne kulkee kaksi tuntia normaalia pidempään. Festivaalin puolesta ei ole järjestetty parkkipaikkoja eikä fillariparkkia.

Rannekkeenvaihto

Tuskan 2- ja 3-päivän lippuja vaihdetaan rannekkeisiin kauppakeskus Redissä sijaitsevalla Tuskan rannekkeenvaihtopisteellä. Tarkemmin sanottuna Tuska-piste sijaitsee kauppakeskuksen toisessa kerroksessa, samassa paikassa kun keväinen Tuska PopUp -teehuone. Jos kauppakeskukseen suunnistaminen jännittää, katso saapumisohjeistusvideo täältä.

Tuskan rannekkeenvaihtopiste palvelee Redissä:
Ma 24.6. klo 12–18
Ti 25.6. klo 12–18
Ke 26.6. klo 12–18
To 27.6. klo 12–20
Pe 28.6. klo 10–18

Tuska-festivaalin kolmen päivän liput sekä kahden päivän liput vaihdetaan rannekkeisiin, joilla pääsee kulkemaan festivaalialueelle sisään ja sieltä ulos myös kesken tapahtumapäivien. Ranneke on henkilökohtainen ja toimii sisäänpääsynäsi kaikkina festivaalipäivänä.

Päivälipulla vain kerran festivaalipäivässä alueelle sisään, niitä ei vaihdeta rannekkeisiin. Kaikki festivaalin liput luetaan elektronisesti portilla, kuten myös ennakkovaihdonkin yhteydessä.

Jokainen lippu tulee vaihtaa rannekkeeseen henkilökohtaisesti: Tarkoittaen, että irtonaisia rannekkeita ei luovuteta kenellekään, vaan ne kiinnitetään vaihtotilanteessa suoraan lipunhaltijan ranteeseen, jotta ne tulevat kiinnitetyiksi oikein ja mahdollisilta väärinkäytöksiltä vältytään.

Rannekkeenvaihto ennakkoon tapahtuu Tiketin laitteistolla. Jos olet ostanut Tuska-lippusi Ticketmasterista tai Lippu.fi:stä, voit vaihtaa lippusi rannekkeeseen vasta lipunostoa seuraavana päivänä, jotta lipun tiedot ehtivät päivittyä lipunlukua varten toisista lippukaupoista Tikettiin.

Voit toki vaihtaa rannekkeen myös festivaalien porteilla tapahtumapäivinä. Rannekkeenvaihto alkaa Suvilahdessa tuntia ennen festivaalin porttien avautumista pe 28.6. klo 12.00.

Ikäraja

Tuska on nyt ensimmäistä kertaa kokonaan täysi-ikäisten juhla, eli K-18.

Liput

Tuskaliput myy Tiketti, Ticketmaster ja Lippu.fi. Kaikissa suoranaisesti lippuihin liittyvissä kysymyksissä, olkaa yhteydessä lippukauppaanne. Vinkkinä: liput käyvät vähiin, tietyt lippukategoriat ovat jo loppu.

VIP Area 51

Mitä mystinen Vip Area 51 pitää sisällään? Krebailua tähtien kanssa vai alienien ihmiskokeita? Ehkä molempia! VIP-paketin sisältö https://www.tuska.fi/fi/liput.

Aikataulu

Katso esiintymisaikataulut Tuskan kotisivuilta tai Tuska-applikaatiosta. Huomioithan, että kunnioitamme ympäristöä emmekä enää jaa paperisia aikatauluja. Nykyaikainen festivaalikävijä katsoo aikataulunsa ja karttansa älupyhelinapplikaatiosta. Lataa omasi näistä linkeistä:

Android
IOS

Inferno Stage

Nostetaanpa myös omaa häntää sen verran, että Infernohan on jälleen mukana Tuskassa. Kattilahallista löytyvä kolmoslava kantaa nimeämme ja ohjelmahan on mitä maistuvin. Tehdäänpä muutama ohjelmanosto: Perjantaina maininnan ansaitsee jäätävää mekkalaa esittävä Goatburner (klo 15.00–15.30), joka on upouusi Rotten Soundin Keijo Niinimaan ja Ratfacen Spiderin muodostama duo, ja Anneke Van Giersbergen (klo 19.30–20.30), jonka soolokeikasta on hyvä ottaa alkulämmöt ennen Van Giersbergenin vierailua illan pääesiintyjän Amorphisin keikalla. Lauantaina Inferno Stagella nähdään muiden muassa Wake Up Frankie (klo 15.00–15.30), joka onnistuu kanavoimaan keikoillaan vakuuttavasti esimerkiksi Panteran ja Lamb of Godin tyyppistä jenkkimeininkiä, ja legendaarinen japanilaisbändi Loudness (klo 21.00–22.00). Sunnuntaina sängystä kannattaa kammeta ajoissa, sillä päivän aloittaa yhden viime vuoden parhaista stoner-levyistä julkaissut Kaiser (klo 14.25–14.55).

Festivaalialue

Festivaalialueen kartta löytyy alta. Klikkaa kuvaa suuremmaksi!

Lisää luettavaa