Tv:stä tuttu – Lue UMK-finaaliin päässeen ja Tuskassa hurmanneen Arionin haastattelu!

14.07.2014

Viidestä alle parikymppisestä pääkaupunkiseutulais­nuoresta koostuva Arion pistää kotimaisen melodisen metallin kaikkien aikojen parhaiden levyjen järjestyksen uusiksi heti esikoisalbumillaan.

Vuoden 2013 Uuden Musiikin Kilpailusta pieneksi hetkeksi kansan tietoon ja sitä kautta Spinefarmin aikoinaan perustaneen Riku Pääkkösen nykyisen yhtiön Ranka Kustannuksen suojiin päässyt yhtye on rakentanut Last of Us -esikoisalbumiaan pieteetillä ja pitkään, vaivaa ja budjettia säästelemättä.

Soittajien nuoresta iästä huolimatta Arion on soitannollisesti pelottavan tasokas yhtye: 60 prosenttia bändistä on Sibelius-lukiolaisia, yksi muuten vain huima pelimanni ja hämmästyttävän monipuolinen laulaja Viljami Holopainen yksi lahjakkaimmista ”raakileista”, mitä tässä valtakunnassa on kuunaan saatu kuulla.

On suorastaan sairasta, että UMK:n 540 kilpailukappaleesta finaaliin ja lopulta viidenneksi selvinnyt kappale oli Arionin ensimmäinen koskaan yhdessä demottama biisi. Vielä älyttömämpää on, että kappale ei taida kuulua edes Last of Usin parhaimmistoon.

Asiaa alustaa bändin kitaristi ja piiskuri Iivo Kaipainen, punapäinen nuorimies, jonka terve itseluottamus säteilee kauas.

– Me oltiin soiteltu siinä puoli vuotta kimpassa. Minulla oli yksi sellainen vähän vanhempi biisi, Lost, ja mietittiin, että tälle pitäisi saada hyvä laulaja. Muistin Viljamin Tapiolan yläasteelta, missä me oltiin samalla musaluokalla, ja että hän diggaili tämmöisestä musasta.  Kesällä mentiin studioon tekemään kappaleesta ensimmäistä versiota ja siitä tuli hyvä. Demon tuottanut Matias Kupiainen heitti, että voisi olla hauska idea ilmoittautua Uuden Musiikin Kilpailuun. Me oltiin alun perin tosi skeptisiä, mutta päätettiin osallistua, ja hyvin siinä kävi. Sitä kautta homma lähti käyntiin.

– UMK:ssa biisi esitettiin kaikkiaan kolmesti, ja viimeiseen versioon oltiin kaikki tyytyväisiä. Vähän siitä alkuperäisestä versiosta joutui karsimaan, ja ainahan se vähän taiteellisessa mielessä ottaa päähän, mutta formaatissa formaatin tavalla. Ja oli se kivaa touhua. Aika paljon sitä oli pihalla ja siinä joutui sopeutumaan tosi nopeasti ammattimaiseen toimintaan.

Enimmäkseen hiukan hämillisen oloinen ja huvittavan paljon Justin Bieberiä muistuttava solistilahjakkuus Holopainen täydentää:

– Oli siinä sellaista lyhytaikaista starailua. Se meni kyllä aika nopeasti ohi, kun ohjelma loppui. Se oli tosi hämmentävää, kun meitä kohdeltiin ikään kuin valmiina artisteina, vaikka me oltiin vasta tutustuttu toisiimme.With a little help from our friends
Vuonna 2011 perustetun bändin tukijoukot ovat kovaa kaliiberia. Studiossa nuorison ruoski parhaimpiin suorituksiinsa Stratovarius-kitaristi Matias Kupiainen, jonka ankaruus tuottajana on suurinkvisiittorin luokkaa.

arion_Antti_Jussi_Savolainen

Iivo, jonka ajatus soittamisesta on Kupiaisen kanssa samoilla linjoilla ja joka on fanittanut Strato-kepittäjää jo nuoresta, sanoo pitävänsä siitä, että hänet piiskataan soitannollisesti äärirajoille. Ensimmäiseksi levystä kuitenkin kuuluu, että varsinkin solisti Holopaisesta on saatu irti niin erikoisia ääniä, etteivät useimmat moisia voimametallilevyllä edes kokeilisi. Viljami kertoo:

– Matias yritti saada musta kaiken pihalle, että kokeile tämmöistä! Kokeile jotain ihan muuta, jotain todella radikaalia! Tuli yllättäviä tuloksia, en ihan aina itsekään tunnistaisi ääntäni niistä. Äänityshetkellä tuli löydettyä itsestä spontaanisti ihan uusia tekniikoita.

Jo UMK-kisan aikana, Lost-biisin jatkotuotannossa sanoituksissa auttoi Jani Liimatainen, joka oli mukana samassa ominaisuudessa vielä albumillakin. Albumilla soi myös aito orkesteri, jolle kappaleet on orkestroinut Perttu Vänskä.

Kerrankin kunnolla

Aikataulut ovat venyneet ja paukkuneet, mutta niin levy-yhtiö kuin yhtyekin on ollut koko ajan sitä mieltä, että debyytin voi tehdä vain kerran ja ellei sitä tee kunnolla, sitä ei kannata tehdä lainkaan.

Vaikka ainakin haastateltavassa kaksikossa vaikuttaisi olevan tavallista enemmän täydellisyyden tavoittelijoiden vikaa, tulos tyydyttää nyt jopa heitä. Kitaristi-Iivo sanoo kasvot peruslukemilla, intoilematta ja palaakaan leuhkimatta:

– Luotto biisimateriaaliin oli kova jo silloin, kun alettiin nauhoittaa. Siellä on kaikkea, mistä tässä musatyylissä hitosti tykkään: paljon sooloja, makeata laulua, orkkaa, himmailupätkiä ja paljon erilaisia biisejä. Ei tule mieleen mitään, joka pitäisi tehdä toisin. Levy tuntuu valmiilta ja meillä on oikeasti sellainen olo, että pystyy rehellisesti sanomaan: tehtiin hyvä levy!

Kaikkia valttikortteja ei kuitenkaan ole ladottu vielä pöytään. Iivoa jäi harmittamaan eräs asia.

– Itselle olisi ehkä ollut ihan hauskaa tehdä sellainen ultrapitkä, vähän kokeellisempi kitarasoolo, mutta tuo biisimateriaali ei nyt ehkä olisi kestänyt sitä. Sille löytyy oikea paikka ja aika myöhemmin. Sitä minä vain mietin, että kun Artulla (Vauhkonen) on niin hemmetin hyvät taidot koskettimissa, niin hänellä olisi voinut tietty olla enemmän sooloja, koska ne ovat tosi laadukkaita. Toisaalta, jos hyvää vähän pihtaa, niin sekin tuntuu ihan makealta…

Viljami nyökyttelee ja paaluttaa:

– Se on todellakin täysin vertailukelpoinen meidän idoleiden levyihin!

Tämä ei ole tyhjää puhetta, sillä niin levystä kuin musikanteistakin paistaa, että näiden poikien siivet kantavat. Isoille yleisöille on esiinnytty vasta muutaman kerran, mutta Arion on jo ehtinyt käydä esittäytymässä kahden keikan verran Japanissa asti. Lieköhän mikään muu vielä albumia julkaisematon suomalainen raskaan musiikin yhtye tehnyt samaa?

Tuleva levykin on jo lisensoitu Japaniin, missä Sonata Arctican järjettömän suosituksi saatellut levy-yhtiö Avalon/Marquee on levystä sen verran liekeissä, että albumista tehdään sikäläisille markkinoille oma versio eri kappalejärjestyksellä. Sikäläisille kun pitää olla aina sitä tuku-tukua.

Last of Us julkaistaan maailmanlaajuisesti elokuussa. Kotimainen hevikansa voi tutustua seuraavaan suomalaiseen melometallisensaatioon Tuska-lauantaina, kun Arion nousee Kattilahallin lavalle kello 16.

Haastattelu on julkaistu Infernossa 6/2014.

Miten yllä mainittu Tuska-veto meni? Lue Infernon raportista tämän linkin takaa.

Lisää luettavaa