”Emme uskoneet sen olevan viimeinen albumimme” – Suomessa keikkailevan Phil Campbellin mietteitä Motörheadista ja Lemmyn poismenosta

23.02.2017

Kitaristi Phil Campbell liittyi rock-yhtye Motörheadiin vuonna 1984 ja ehti seistä lavalla rockjumalana pidetyn Lemmy Kilmisterin oikealla puolella 31 vuotta.

Nyt Ultimate Guitarille antamassaan haastattelussa hän on kertonut hieman elämästä Lemmyn menehtymisen jälkeen ja mitkä ovat miehen mietteet Motörheadin viimeiseksi jääneestä Bad Magic -levystä.

”Ensimmäiset kolme kuukautta olin shokissa, vaikka tiesin ettei Lemmy voinut hyvin mutta hän raatoi viimeisellä kiertueella. Soitti paremmin kuin edellisellä kiertueella. Hän näytti laihalta, joten toivoin, että pieni tauko ja pari tarkastusta auttaisi. Tiesin, että hänen vauhtinsa hidastuu mutta toivoin, että olisimme voineet jatkaa pidempään tekemällä puoli tusinaa keikkaa vuodessa tai jotain sen suuntaista”, Campbell kertoo Lemmyn kuolemasta ja sen jälkeisistä ajoista.

Hieman myöhemmin Phil Campbell aktivoitui enemmän Phil Campbell and the Bastards Sons -yhtyeensä kanssa, jonka hän on perustanut poikiensa kanssa. Laulajaksi otettiin Neil Starr ja yhtye julkaisi ensimmäisen ep:nsä viime vuona

Bad Magic -levystä ja sen tekemisestä Campbellilla oli seuraavanlaisia mietteitä.

”Me emme ajatelleet tuolloin, että se tulee olemaan viimeinen levymme. Kun minä ja Lemmy puhuimme, emme ikinä ajatelleet elämää Motörheadin jälkeen. Ajattelimme seuraavaa kappaletta, riffiä, kiertuetta tai jotain.”

”Se oli minulle melko stressaavaa. En tiedä miksi. Jouduin taistelemaan hieman kitaroiden kanssa. Lopputulos oli mielestäni kuitenkin loistava. Olen iloinen, että lopetimme niin kelvolliseen levyyn. En usko, että julkaisimme ikinä paskaa albumia.”

Phil Campbell poikineen on paraikaa Suomessa ja heitti neljän keikan kiertueesta ensimmäisen eilen Tampereen Klubilla. Tänään olisi vuorossa Jyväskylä Lämppärinä toimii The Empire Strikes. Lisätietoja ja linkit lipunmyyntiin löytyvät kiertueen Facebook-sivuilta.

23.2.2017 Jyväskylä, Lutakko
24.2.2017 Kouvola, House Of Rock
25.2.2017 Helsinki, Virgin Oil Co.

Lisää luettavaa