Uuden levynsä ensi kuussa julkaisevalta Eluveitieltä musiikkivideo – kappaleella mukana myös Ensiferumin Netta Skog

30.07.2017

Kelttimetallia viisitoista vuotta soittanut sveitsiläisbändi Eluveitie julkaisee seitsemännen kokopitkänsä Evocation II: Pantheonin 18. elokuuta.

Aiemmin julkaistun Epona-videon oheen tarjoillaan uutta kappaletta, jonka kerrotaan olevan merkittävä osa albumia.

– Lugus on yksi kelttiläisen taruston mystisimmistä ja kiinnostavimmista jumalolennoista, ja sillä on suuri osansa Evocation II:lla. Suuri osansa on myös uudella singlellämme Lvgvsilla, bändi vakuuttelee.

– Biisi on leikittelevän valoisa, mutta samaan aikaan myös todella syvällinen, täynnä mystiikkaa, eklektisiä yksityiskohtia, merkityksellisyyttä ja tunnetta. Kaiken lisäksi olemme iloisia siitä, että vanha hyvä ystävämme Netta Skog Ensiferumista soittaa haitaria tällä kappaleella.

Lisää luettavaa