Valonpilkahduksia syvissä vesissä – Kaunis Kuolematon kohottaa uutuussinglellään katseen kohti taivasta

30.01.2017

Kuolometalliyhtye Kaunis Kuolematon on julkaissut Eloton-singlen tulevalta Vapaus-albumiltaan.

Uutuussinglellä kuultavan Red Moon Architect -yhtyeestä tutun Anni Viljasen utuiset vokaalit höystävät kappaleen ajatuksia toivosta. Kaikki ei välttämättä ole mustavalkoista ja ahdistavaa, vaan kauneudella ja onnellisuudella on myös paikkansa kaikessa, kuvailee laulaja-kitaristi Mikko Heikkilä.

– Single on lauluosuuksiltaan murinavoittoinen, ja kappaleeseen kitaramelodioiden lisäksi haluttiin tuoda ripaus sitä kauneutta ja helpottunutta oloa, mikä välittyisi myös kuulijalle.
 
Anni hurmasi jo aikanaan Red Moon Architect -bändin kappaleessa Realm ja oli tuttu henkilö jo kyseisen yhtyeen tiimoilta entuudestaan, niin kyseessä ei ollut mikään vaikea valinta, Heikkilä kertoo.

31. maaliskuuta julkaistava Vapaus on jatkoa vuonna 2014 julkaistulle Kaunis maailma -debyyttialbumille. Syvissä vesissä mennään, mutta mukana on myös valonpilkahduksia. Heikkilä uskoo, että moni kanssakuulija pystyy helposti samaistumaan tulevaan pitkäsoittoon.

– Yleisesti sanoitukset ovat olleet aika kuolemanläheisiä ajatellen ensijulkaisuamme, mutta henkilökohtaisesti koen sanoitukset helposti lähestyttäviksi. Levy on teemoiltaan osittain varsin surullisiakin ja rehellisiä kertomuksia syvistäkin vesistä, mutta sitähän se elämä on, eikä vaikeiltakaan asioilta voi aina välttyä. Toki olemme pyrkineet tuomaan myös sitä elämän onnellisempaa puolta esiin vahvasti levyn nimeä mukaillen, sanoo Heikkilä.

– Tällä hetkellä Kaunis Kuolematon kohottaa katseensa taivasta kohti, katsotaan mihin siivet kantavat. Uskomme, että myös meillä on paikkamme tässä synkkien, syvien vesien maailmassa.

Lisää luettavaa