Vuonna 1992 sooloprojektinsa Mortiisin käynnistänyt Håvard Ellefsen oli 1990-luvun puolella hyvin tuottelias muusikko. Vuosikymmenen mittaisen periodin aikana Ellefsen julkaisi neljä levyä Mortiisina, kolme Vondina sekä yhdet julkaisut Cintecele Diavoluina ja Fata Morganana. Samalla mies bassotteli jokaisella Emperor-julkaisulla ennen bändin In the Nightside Eclipse -debyyttipitkäsoittoa (1994).
Tälle vuosituhannelle siirryttäessä Ellefsen on jättänyt muut projektinsa ja keskittynyt ainoastaan sittemmin kokonaiseksi bändiksi kasvaneeseen Mortiisiin. Myös julkaisutahti on hiipunut hiipumistaan, ja edellisestä Perfectly Defect -levystä on ehtinyt kulua jo kuusi vuotta.
– Meillä on mennyt paljon aikaa sopivan levy-yhtiön löytämiseen. Myönnettäköön, että sitä meni paljon hukkaan joidenkin lafkojen jahkailun vuoksi, mutta se ei ole missään nimessä syy viivästymiselle, Mortiis aloittaa.
– Pyrimme kokeilemaan musiikissamme vähän uusia juttuja, ja aika kului tämän vuoksi kuin huomaamatta. Levyä ääniteltiin myös melko paljon uusiksi, koska emme olleet aina aivan tyytyväisiä lopputulokseen. Miksaamiseenkin meni seitsemän viikkoa, mikä oli puhdasta hulluutta, hah hah.
– Kiertelimme vähän Eurooppaa ja Jenkkilää, teimme jotain remiksauksia, kuvasimme musiikkivideoita ja muuta vastaavaa, mutta kuusi vuotta on kieltämättä pitkä aika. Mukaan mahtuu toki myös jaksoja, jolloin haistatimme vitut koko musiikkibisnekselle ja keskityimme ihan tavalliseen elämään.
Omin kasvoin eteenpäin
Mortiisin uusi levy kantaa nimeä The Great Deceiver. Medialle jaettua promomateriaalia voi pitää vähintäänkin vajavaisena, sillä ainoa musiikkinäyte tarjoiltiin verkon välityksellä, ja sekin noin minuutin mittaisina pätkinä.
Näiden kuulokuvien perusteella The Great Deceiveristä muodostui kuva melko monipuolisena ja vaihtelevana teoksena, jonka industrial rock -sävytteinen metalli kuulosti kaikkine säksätyksineen ja efekteineen tutulta Mortiisilta.
– Kyllä, albumilta löytyy aika monipuolisia tunnelmia. Mielestäni merkittävin biisejä yhdistävä tekijä on, että levyllä on paljon eri kerroksia ja tunnelmallisimmissakin kohdissa tapahtuu koko ajan jotain mielenkiintoista. Se on yksi syy, miksi miksaamisessa kesti niin kauan: piti tehdä selväksi, että kaikki hälinä, kitarat, synat ja loopit istuvat yhteen eikä yksikään osa-alue syö liikaa tilaa toisilta.
Mortiisin habitukseen on yhdistetty vuosien ajan kasvonaamio, joka on saanut epäilemättä inspiraationsa miehen fanittamista asioista kuten skandinaavisen kansantaruston peikkohahmoista, KISSin kaltaisesta rockteatraalisuudesta, black metal -estetiikasta ja Tolkien-tarustoista.
Pitkä nenä ja suipot korvat ehtivät muodostua ensimmäisen kymmenen vuoden aikana Mortiisin tavaramerkiksi, kunnes naamio rupesi saamaan uusia piirteitä ja kuihtui lopulta kokonaan pois. Paluuta maskiaikoihin tuskin enää tapahtuu.
– Naamio on ollut tietysti merkittävä ja helposti tunnistettava juttu, mutta tulin pisteeseen, jossa se ei merkannut minulle enää mitään ja halusin siirtyä eteenpäin urallani. Olen itse asiassa esiintynyt ilman maskia jo kauan, mutta koska levyjen välissä on ollut pitkä tauko, media ei ole kiinnittänyt siihen juurikaan huomiota. Olen repinyt maskin naamaltani lukuisilla keikoilla, tai sitten olen esiintynyt ihan kokonaan ilman sitä.
Kuvat menneestä
Nykymuotoisen bändin tavaramerkkisoundin voisi katsoa löytyneen yhtyeen kuudennella levyllä The Grudgella (2004), joka oli myös ensimmäinen kokonaisella miehistöllä toteutettu Mortiis-albumi. Levy toi uran alkuvuosien eeppisestä kosketinsoitinmaalailusta The Smell of Rainin (2001) goottipopvaikutteiseen ilmaisuun ajautuneen artistin ilmaisuun rokkaavaa energiaa ja räväkkää konemetalliotetta Nine Inch Nailsin ja Skinny Puppyn hengessä.
Kuuntelin haastatteluun valmistautuessani Ellefsenin tuotantoa koko uran varrelta, ja Mortiisin rakenteeltaan yksinkertaisen mutta tunnelmaltaan väkevän Født til å herske -esikoisen (1994) kohdalla mieleen heräsi ajatus, mitä mies mahtaa tänä päivänä ajatella vanhoista tekemisistään. Ne kun tuntuivat olevan jossain vaiheessa Ellefsenille lähes häpeäksi.
– Vihasin aikoinaan noita alkupään levyjä ihan oikeasti, enkä puhunut niistä kenellekään vuosiin. Nyttemmin näen ne täydellisinä kuvina siitä mitä tein ja kuka olin niihin aikoihin – tosin tuotanto ja toteutus voisivat olla paljon parempiakin.
– Olin tuolloin aika huolimaton ja löin vain levyt ulos sellaisina kuin ne sattuivat tulemaan, joten sinällään ne ovat erittäin rehellisiä kuvia sen aikakauden minästäni. Olin vielä niihin aikoihin aktiivisesti sisällä black metal -skenessä, joten niissä on varmaan tietty ripaus sitä henkeä, jos nyt näin voi sanoa.
– Mitä Grudgeen tulee, niin todellakin, löysin tuolla albumilla jonkinlaisen uuden suunnan musiikilleni – tai ainakin levyntekoprosessi opetti minua kokeilemaan rohkeammin eri juttuja. Tämä on pysytellyt mukanamme aina siitä lähtien.
Äärimmäisyyttä äärimmäisyyden vuoksi
Mortiisin uraa sosiaalisen median välityksellä seuranneet ovat saattaneet huomata miehen myyneen paljon pois henkilökohtaista black metal -esineistöä, kuten harvinaisia demoja ja levyjä sekä vielä näitä harvinaisempia bändipaitoja.
Hinnat ovat olleet kovia, mutta tavara on käynyt ilmeisesti kaupaksi, ja hätäisimmät nettitrollaajat ehtivät suuressa tiedossaan ilmoittaa hiljaiseloa pitäneen Ellefsenin rahoittavan myyntituotoilla valtoimenaan rehottavaa huumeongelmaansa.
Kuten arvata saattaa, todellisuus on jotain aivan muuta.
– Keräilen edelleen innokkaasti levyjä, ja kokoelmani on todella suuri. Olen itse asiassa ostanut paljon enemmän kamaa kuin myynyt, mutta minun täytyi kaupata suuri määrä kokoelmastani rahoittaakseni Perfectly Defectin ja The Great Deceiverin äänitykset ja musiikkivideot. Olen sittemmin ostellut niitä levyjä takaisin, joten ei tuossa ole suurta vahinkoa tapahtunut.
– Enimmäkseen olen siis myynyt tavaraa rahoittaakseni toimintaani, joten voisi sanoa, että olen sijoittanut itseeni, hah hah.
Ellefsenin uralta löytyy monenlaista tarinaa, ja mielenkiintoisinta osaa niistä näyttelevät fanien keskuudessa vellovat huhupuheet. Maskiaikoinaan Mortiis oli vielä jokseenkin mystinen hahmo, jonka elämästä ei tiennyt juuri kukaan mitään, ja joidenkin tietojen mukaan miehen arveltiinkin elävän luolassa ja syövän pikkulapsia.
Sittemmin internet on tuonut artistin lähemmäksi fanejaan, missä on tietysti puolensa, joista yksi on erään uran alkuaikojen yltiörasistisen lausunnon valuminen nettiin. Toisaalta, löytyypä vastaavia letkautuksia muiltakin vanhoilta black metal -vaikuttajilta, kuten Dimmu Borgirilta, jonka keulakuva Shagrath ilmoitti vuonna 1995 julkaistussa haastattelussa olevansa valmis ”leikkaamaan riemuiten jokaisen mustan ihmisen kurkun auki”.
Ajat ja ihmiset muuttuvat, mutta jotkin skenehuhut tietävät kertoa Mortiisin saaneen aikoinaan potkut Emperorista juurikin rasististen mielipiteidensä vuoksi. Totuus on tässäkin asiassa toinen.
– Monet meistä pelleilivät 1990-luvun alussa eri symbolien ja lausuntojen kanssa ainoastaan ollakseen mahdollisimman äärimmäisiä ja rajuja. Jotkut jatkavat edelleen samalla linjalla, me muut taas olemme kasvaneet siitä ulos.
– Tuo huhu potkuistani on minulle aivan uusi. Todellinen syy erottamiseeni oli kuitenkin erittäin temperamenttinen luonteeni, joka oli vielä noihin aikoihin vahvasti pinnalla.
Juttu on julkaistu Infernon numerossa 2/2016.