Vixenin laulajatar Janet Gardner joutui hätäleikkaukseen: ”Olen nyt kirjaimellisesti metallipää”

Vaikka glam-/rockbändi Vixen on ollut vaihtelevasti pystyssä jo 1970-luvusta saakka, on bändi nauhoittanut vain neljä kokopitkää levyä.

15.01.2018

Vixenin keulanainen Janet Gardner ajatteli viettävänsä hauskan viikonlopun vetämällä oman soolokeikan Whisky A Go Gossa, kuten ylläolevalta videolta voi tsekata. Toisin kuitenkin kävi.

Gardner joutui perjantaina aivoleikkaukseen kovakalvonalaisen verenvuodon takia. Laulajatar voi kuitenkin jo oikein mainiosti, kuten Vixenin Facebook-sivuilta voi lukea. Hänen kalloonsa porattiin reikä, jota kautta verenvuoto hoidettiin. Operaation lopuksi reiän suojaksi asennettiin titaanilevy.

Gardner totesi hauskasti omalla Facebook-seinällään olevansa ”nyt kirjaimellisesti metallipää.”

Laulajatar julkaisi elokuussa oman soololevyn miehensä, kitaristi-tuottaja Justin Jamesin kanssa. Vixenin on määrä julkaista tänä vuonna reunion-levy.

Lisää luettavaa