Yhden miehen death metal -yhtye runnoo synkkyyttä sydämiin – Infirmumin debyytti ennakkokuuntelussa

Timo Solonen avaa projektinsa taustoja kappale kappaleelta.

24.02.2020

Infirmum on yhden miehen doomahtava death metal -yhtye, jonka takana häärii pitkän tauon jälkeen musiikin pariin palannut Timo Solonen. Infirmumin esikoisalbumi Walls of Sorrow julkaistaan perjantaina 28. helmikuuta. Infernon välityksellä levyn voi kuunnella kuitenkin jo nyt ennakkoon aina julkaisupäiväänsä saakka. Levyn pariin pääset alta löytyvän soittimen kautta. Alta löydät lisäksi Solosen biisi biisiltä -kommentit, jotka avaavat pitkäsoiton taustoja tarkemmin.

– Jokainen kipale on vuorollaan tuntunut olevan paras kaikista ja jossain vaiheessa taas paskin mahdollinen ikinä. Kertaakaan tekstiä ei ole ollut valmiina kun biisiä on aloittanut värkkäämään. Kenties voisi joskus tehdä toisinkin päin, Solonen toteaa.

To Darkness

– Bendausriffi oli soinut päässä syksystä 2018 saakka ja viimein sain sen käyttöön. Suht pian sain biisin sävellettyä kasaan, kun vaan pääsin vauhtiin. Sanoituksen kanssa oli hieman vaikeuksia, mutta To Darkness hokema löysi pian paikkansa ja sen jälkeen oli idea sanoituksesta valmiina. Hieman punkahtavakin hyvä aloituskipale.

Cause of Sorrow

– Työnimi sama kuin virallinen nimi. Eka riffi tuli ittestään ja siitä oli aika helppo lähteä eteenpäin ja jatkoa tuli luonnostaan. Biisi valmistui aika nopsaan, mutta sen jälkeen sovittamista oli jonnin verran. Alussa biisi oli paaaaaaljon pidempi, mutta saimme sitä supistettua aika hyvin. Riffivetoinen kipale.

Shadows of the Past

– Pirun hankalaa oli saada tähän sanoja aikaan, taisin vielä viimeisellä viikolla laittaa niitä hieman uusiksi. Simppeli biisi, johon koitin saada toimivia kerroksia kasvattamaan kipaletta. Vokaalien rytmityksillä hain monipuolisuutta ilmaisuun. Monesti kävi mielessä, onko tää liian erilainen kipale, mutta hyvä että tuli tehtyä. Ikinä ei enää noin paljon muristavaa putkeen…

Silence

– Silence-murahdukset tulivat luonnostaan biisiä treenatessa. Kipaleen perusriffi junnasi mielessä koko ajan, joten oli pakonomainen tarve saada se soitettua pois. Kasvatin sitä komppauksella ja hissukseen biisi sai muotonsa ja sain ”kivoja” lickkejä kitaralla soitettua päälle.

Doomed

– Treenatessa biisiä Doomed-muraukset löysivät paikkansa heti ja siitä alkoi homma luonnistumaan. Työnimi oli sama kuin virallinen nimi. Runttaava biisi joka oli paljon pidempi alkuvaiheessa. Bassolla kiva aloitus ja perinteintä kunnioittava kipale.

Wake Me

– Yksi niistä biiseistä jonka työnimi jäi viralliseksi nimeksi. Simppelistä ideasta tulikin biisi. Säkeistön riffiä tuli haettua pitkään, kun mikään ei oikein toiminut. Ihan mainio ralli kuiteskin tuli.

Autumn Breeze

– Kipale, joka kasvoi parista riffistä kokonaiseksi biisiksi. Loppuun ajattelin hieman reippaampaa menoa, jotta hieman yllättäisi. Sanoitusten kanssa oli tämänkin kanssa pohtimista, mutta miljoonas versio jäi sitten lopulliseksi. Synkähkö biisi ja mukavan raskas.

Sail Away

– Ainoa kipale, joka oli käytännössä valmis ennen maaliskuuta 2019. Biisi on yli kymmenen vuotta vanha, mutta sen oli pakko päästä pois ajatuksista. Sanoitukset tulivat yllättävän helposti ja biisi on jopa kummallisen ”iloinen”.

Fearless

– Eräänä iltana mietin, että eikö enää tule mitään synkempää kipaletta. Annoin hartioiden lysähtää, otin kitaran ja annoin tulla sen mikä oli tulossa. Tulihan sitä hitaampaakin ja aikasta synkkää. Tämäkin biiisi lyheni sovittaessa.

Trust

– Tuskaa. Ei millään tullut sanoituksia ja taisin edellisenä iltana ennen vokaalien äänitystä kirjoitella vielä alun uusiksi. Ruksasin ekan säkeistön yli ja kokeilin mille maistuu suomenkielinen jorina. Toi hieman vaihtelua biisiin. Tosi simppeli veto ja syntyi ihan vitutusta purkaessa. Niin loppuu levy kuin alkaakin.

Lisää luettavaa