”Väkivallasta on hyötyä speed metalia soitettaessa” – haastattelussa Ranger

Speedillä kurittava Ranger vie uhrinsa lajin alkuperäiseen ytimeen, jossa ei tarvita nostalgiahuuruja.

Kuva: Emma Grönqvist

Ranger ei osoita piiruakaan hidastamisen merkkejä. Kitaristi Mikael Haavisto huomaakin puolisentoista vuotta Where Evil Dwells -debyyttipitkäsoiton jälkeen bändin sen kuin jatkaneen tauotonta etenemistään.

– Soitimme jo ennen ensimmäistä levyä niin paljon keikkoja klubeilla ja festareilla, että debyytin jälkeinen aika on ollut vain luonnollista jatkumoa sille. Tietenkin kokoonpano on hioutunut yhteen entistä paremmin, kun on ollut entistä selvemmin jotain, minkä varaan rakentaa, Mikael sanoo.
– Olemme rakentaneet Rangeriä aina ahkera keikkailu pohjatyönämme. Sisältö on kaikki kaikessa, ja olemmekin halunneet sanoa jotain vasta sitten, kun on ollut jotain sanottavaa, emmekä vaikkapa levyttää levyttämisen ilosta.

– Näitä bändiskabojen ja muiden oikoteiden kautta esiin ponnahtaneita ryhmiä löytyy aina, mutta yleensä ne katoavat yhtä nopeasti kuin ovat ilmaantuneetkin. Väitän, että sen kyllä tunnistaa, kun bändi on rakentanut itsensä aidosti, oman meiningin ja duuninteon kautta.

Ranger ehti siis hankkia kannuksensa lavoilta jo hyvissä ajoin ennen ensimmäistä albumiaan, mutta Mikael kertoo, että Where Evil Dwells vei bändin uusiin seikkailuihin. Sekä hyvässä että pahassa.

– Selvästi hykerryttävin yksittäinen hetki on ollut Japanin-reissu keväällä 2015. Soitimme Tokiossa Loud & Metal Attack -tapahtumassa, jossa paikalle saapui isoin yleisömme tähän asti ja meno oli ihan järjetöntä!

– Vähemmänkin hohdokkaita hetkiä on nähty – kuten vaikkapa taannoinen Norjan-matka, jonka aikana osa bändistä missasi jatkolennon, kiitos Oslon lentokentän henkilökunnan. Kun jengi saatiin viimein pelimestoille, soittimet eivät olleet päässeet perille ja jouduimme vetämään lainakamoilla, mikä ei antanut keikalle ihan parhaita lähtökohtia.

Vaiston varassa

Joulukuun alussa julkaistava Speed & Violence kuulostaa ensimmäisistä sekunneista lähtien luonnolliselta jatkumolta Ranger-debyytille. Mutta jos sen rinnalle asettaa vaikkapa Enter the Zone -ensidemon (2009), bändin harppauksittain edenneen kehityksen voi huomata kunnolla.

– Se alusta alkaen vallinnut vimma ja ehdoton tekemisen meininki on edelleen läsnä, mutta samalla yhteensoittomme on parantunut huimasti. Periaatteessa Ranger rakentuu edelleen samojen elementtien varaan, mutta jotenkin jokainen biisimme on kehittänyt sitä säveltämisen ja sovittamisen ydintä, mistä Rangerissä on kyse, Mikael sanoo.

Monien bändien haaveilleissa liikaa tulevaisuudesta tai tähdätessä levyttämiseen vain levyttämisen ilosta Ranger pyrkii elämään hetkessä ja ikuistamaan sen hetken jokaiselle albumilleen.

– Lähtökohtamme biisinteossa on, että teemme sellaista musiikkia, jota haluaisimme itse kuunnella. Emme siis laskelmoi biisejä emmekä pysähdy ikinä miettimään, että tähän ja tähän väliin tarvittaisiin juuri tällaista ja tällaista matskua. Puskemme eteenpäin vaiston varassa. Jos asettaa rajoituksia ja lähtee välttelemään tietoisesti joitakin keinoja musiikissaan, lopputulos on väistämättä taskulämmintä ”ihan kiva” -osastoa. Sen tietyn vaarantunnun on aina oltava osa tekemistämme, Mikael toteaa.

– Leikkaamalla ja liimaamalla kasatut, ylituotetut nykyajan hevilevyt tippuvat sellaiseen kesyyn kategoriaan, joka ei edusta aina bändin todellista olemusta. Lujan bändin täytyy olla aidosti itsensä näköinen eikä pelätä pimeää. Kun uskaltaa olla aidosti oma sekopäinen itsensä, se välittyy myös biiseissä.

Vauhtia, vinyyliä ja väkivaltaa

Mitä tulee Rangerin kantaviin teemoihin, bändi ei ole unohtanut perinteitä ja lähtenyt liian kauaksi lajinsa juurista.

– Jo perinteeksi muodostuneet scifiteemat ovat totta kai vahvasti läsnä myös Speed & Violencella, vanhan liiton heavy metal -perinteistä puhumattakaan. Ne eivät lähde Rangerin ytimestä tappamallakaan.

– Teemojen kirjoitustyyli on silti liikkunut entistä pahaenteisemmille vesille. Vauhti on tietenkin sävellyksissä läsnä ja vokaaleista löytyy väkivaltaa vaikka muille jakaa, mikä tuo bändin yhteensoiton kera sanoituksiin uuden twistin.

Jo levyn nimi summaa hyvin maailman, jossa Ranger on lyhyen historiansa ajan tinkimättömästi operoinut.

– Vauhtiahan on se, että puskemme koko ajan bändiä eteenpäin emmekä jää sekunniksikaan laakereille lepäämään. Vauhti tuntuu myös hyvältä, kun V8-kone jyrisee alla ja kelkka kulkee!

– Väkivallasta taas on hyötyä speed metalia soitettaessa, mutta parhaita väkivallan muotoja lienevät vapaapaini, Lethal Forcen pitkä alkufilli ja nyrkkeily.

Rangerin lujimpia periaatteita on myös vinyyli. Mikaelin mukaan juuri tämä formaatti on bändilleen se luonnollisin ympäristö.

– Vinyyliformaatti on koko ajan läsnä levykokonaisuutta suunniteltaessa. Vinyyli ei ole meille vain yksi versio valmiista levystä. Se on kehys, jonka mukaan levyn kokonaiskuva rakennetaan. Molempien levyn puolien aloitukset ja lopetukset mietitään huolella, mutta vinyyli ei silti rajoita musiikkiamme.

Vuosirenkaiden kirot

Rangerin suurimpiin esikuviin mahtuu kourallinen bändejä, jotka ovat onnistuneet säilyttämään Mikaelin mukaan tasonsa yllättävän kovana.

– Iron Maiden, Accept, Satan, Anvil, AC/DC ja edesmennyt Motörhead ovat onnistuneet pitämään lippunsa korkealla näihin päiviin saakka. Pienenä yllätyksenä itsellenikin on pakko myöntää, että myös Metallica näyttää olevan tekemässä kunniakasta paluuta!
Toiseen ääripäähän mahtuu varoittavia esimerkkejä.

– Keep It Truen kaltaisilla festareilla näkee paljon väsyneitä comebackejä, jotka olisivat saaneet jäädä tapahtumatta. Nostalgia on tämän päivän hevissä kova sana, mutta ihan kaikkia raatoja ei tarvitsisi kaivaa haudoistaan.

– Sitä voisi välillä miettiä, miten relevanttia jonkun 35 vuotta sitten yhden seiskatuumaisen julkaisseen kulttibändin on palata lavoille vanhoina ukkoina. Poikkeuksiakin toki löytyy, kuten vaikkapa mainitsemani Satan, jonka uudet julkaisut kestävät hämmentävän hyvin vertailua 80-luvun tuotantoon.

Moni vanhan liiton bändi on kasvanut suurempiin mittoihin, mikä näkyy myös oheistuotteissa. Slayerin polkupyörät saivat Mikaelin tuumailemaan, mitkä olisivat siisteimpiä tai älyttömimpiä Ranger-fanituotteita.

– Ranger-nyrkkeilyhanskat voisivat olla pirun hauska idea? Tai Ranger-piippu. Ehkä myös Ranger-kalalauta. Nimikko-olut olisi tietenkin kaikkein parasta – ja homma on itse asiassa jo pistetty työn alle. Sen sijaan Rangerin worker shirt olisi ehkä laimein mahdollinen ajatus ikinä. Sen voin luvata, että sellaista ette tule ikinä näkemään!

Sen sijaan Ranger tullaan vielä joskus ikuistamaan suurimpien bändien tavoin kokoillan elokuvaan. Bändiltä löytyy tätä varten valmiit visiot.

– Se olisi yhdistelmä Leningrad Cowboys Go Americaa ja Fear and Loathing in Las Vegasia ripauksella Kaurismäki-tyyppistä viipyilevää kerrontaa.

Juttu on julkaistu Infernon numerossa 10/2016.