”Me vanhat tekijät olemme ikään kuin testiryhmä tämänkaltaiselle musiikille” – haastattelussa deathlegenda Immolation

Yhdysvaltalainen death metal -legenda Immolation on vetreässä kunnossa. Alla on uusi levy ja takana vuosikymmenten ura. Laulaja-basisti Ross Dolan muistelee menneitä, katselee tulevaan ja kertoo mietteitään uudesta Atonement-albumista.

15.04.2017

New Yorkin Yonkersissa vuonna 1988 perustettu Immolation on myllyttänyt säälimätöntä death metaliaan jääräpäisesti läpi vuosikymmenten. Tunnistettavan omanlainen kuolotulkinta on kehittynyt debyyttilevy Dawn of Possessionin (1991) lanaavasta paahdosta kohti millintarkkaa brutalomättöä, joka on hioutunut uudelle Atonement-levylle tultaessa loistavaksi timantiksi.

Lähes kolme vuosikymmentä ja oma näkemys ovat tehneet Immolationistä yhden alan kovimmista ja kunnioitettavimmista akteista. Rossin ohella mukana on ollut alusta asti kitaristi Robert Vigna, joka tunnetaan ainutlaatuisista riffeistään ja sooloistaan. Hän on myös mies useimpien Immolation-biisien taustalla. Vigna soitti kitaraa jo Immolationin esiasteessa, vuosina 1986–88 vaikuttaneessa Rigor Mortisissa.

Oivaltavilla kompeillaan vakuuttava rumpali Steve Shalaty on ollut vahvuudessa vuodesta 2003. Viimeisimpänä kelkkaan on hypännyt muun muassa Incantationissä ja Goreaphobiassa keihästänyt kitaristi Alex Bouks.

Hämmentävän pitkästä ja runsaasta tukastaan sekä mureasta mörinästään tunnettu Immo-kippari soittaa tasan sovittuun aikaan. Ennen kuin ehdin kysyä ensimmäistäkään kysymystä, Ross tiedustelee maantieteellisiä asioita.

– Olet Suomesta, eikö niin?

Kyllä, Suomestapa hyvinkin.

– Awesome, man. Olimme siellä muistaakseni vuonna 2008.

Joo, muistan sen hyvin.

– Meillä oli kolme keikkaa ja kiertuekavereina muun muassa Melechesh ja Goatwhore. Se oli todella siistiä.

Se oli siistiä myös monille suomalaisille death metal -faneille. Immolation kun ei ole käynyt täällä sitä ennen eikä sen jälkeen.

Olen kuunnellut Immolationia Dawn of Possessionista lähtien…

– Cool, man! Olet vanhaa koulua kuten me, Ross keskeyttää.

… ja täytyy sanoa, että Atonement saattaa olla jopa paras levynne.

– Kiitos paljon! Olemme todella tyytyväisiä siihen. Musiikkiin, tuotantoon, kaikkeen. Olemme alkaneet saada hyvää palautetta, ja kaikki on ollut positiivista, Ross aloittaa.

– Levy on tehty jo viime kesäkuussa, ja olemme eläneet itse pitkään sen kanssa. Muutama biisi on jo alkuvuodelta 2015. Koskaan ei voi tietää, mitä tulevasta levystä ajatellaan. Sitä vain toivoo, että ihmiset pitävät siitä, Ross naurahtaa.

Vaikeuksien kautta

Immolationin edellinen pitkäsoitto Kingdom of Conspiracy ilmestyi vuonna 2013. Atonementin oli tarkoitus tulla ulos jo huomattavasti aiemmin, mutta matkaan tuli niitä kuuluisia mutkia.

– Yleensä meillä menee levyn tekemiseen neljä viisi kuukautta. Tällä kertaa aloimme tehdä musaa alkuvuodesta 2015 ja toivoimme, että levy tulisi ulos saman vuoden lopulla, Ross alkaa kerrata tapahtumia.

– Meillä oli kuitenkin erilaisia tiesulkuja matkan varrella. Bobilla [kitaristi Vigna] oli totaalinen writer’s block. Hänellä oli kolme biisiä valmiina toukokuussa 2015, mutta sitten se iski. Hänen piti astua syrjään koko hommasta muutamaksi kuukaudeksi.

Kun riffimestari ja luova voima oli poissa pelistä, koko yhtyeen toiminta seisoi lähes paikallaan. Tämä ei kuitenkaan ollut tarpeeksi. Vignan saatua itsensä ja sävellyskynänsä jälleen teräväksi yhtyeen ylle lankesi seuraava kirous.

– Kun Bob palasi kehiin, rumpalimme Steve mursi nilkkansa kolmesta kohtaa. Se oli niin raju juttu, että hänen piti mennä leikkaukseen. Steven jalkaan laitettiin rutkasti tavaraa, ja hänen piti toipua kuusi kuukautta.

Ei niin huonoa, ettei jotain hyvää. Rossilla on taipumus kääntää takaiskut voimavaraksi.

– Jokaisella pilvellä on kultareunus. Lisäaika antoi meille lopulta mahdollisuuden rakentaa Atonementistä ainutlaatuinen levy.

Steve Shalatylla on aivan omanlaisensa taito ujuttaa Immolationin death metaliin kekseliäitä komppeja ja ratkaisuja. Murtuneen jalan kanssa lepuuttaminen ei tarkoittanut aivotoiminnan lakkaamista

– Stevellä oli todella aikaa miettiä komppeja ja muita juttuja. Lopulta kaikki vastoinkäymiset antoivat meille paljon enemmän aikaa viilata uutta musaa kuin koskaan aiemmin.

Hyvitys, sovinto, anteeksianto

Immolationin diskografiassa on väkevää tavaraa, mutta joidenkin levyjen soundipuoli jättää toivomisenvaraa. Atonementin ääniosastolla on kaikki kunnossa.

– Soundit ovat todella hyvät, ja Atonement onkin varmasti parhaalta kuulostava levymme. Meillä on monia hyväsoundisia levyjä, mutta tämä todella naulitsee homman, Ross hehkuttaa tyytyväisyys äänessään.

Atonement on äänitetty tuottaja Paul Orofinon valvonnan alla Millbrook Sound -studiossa, ja miksauksen ja masteroinnin on hoitanut Zack Ohren. Miehet saavat Rossin vuolaat kehut.

– Soundit todella antavat kaikkien instrumenttien loistaa ja toimia yhdessä. Tällaisen musiikin kanssa on haastavaa työskennellä, mutta lopputulos on todella hyvä.

– Kun ryhdyimme purkittamaan uutta levyä, halusimme kiinnittää huomiota erityisesti rumpusoundiin. Olimme saaneet siitä palautetta Kingdom of Conspiracyn aikoihin. Monet fanit mainitsivat meille siitä, silleen lempeällä tavalla, Ross muistelee naureskellen.

Atonementin kansikuvassa tuhotun maan yllä lipuu jonkinlainen tuomiopäivän enkeliolento. Kansi on Immolationin hienoimpia.

– Pär Olofsson teki sen, taas kerran, ja se on hienoa työtä. Se sai inspiraationsa neljästä Atonement-biisin rivistä. Levy kertoo uskonnollisesta ääriliikehdinnästä, mutta ei vain nyt, vaan halki historian. Eikä se koske mitään tiettyä uskontoa, vaan ylipäätään sitä, kun asiat tulkitaan kirjaimellisesti.

Fania ilahduttaa levyn kanteen pitkästä aikaa palannut bändin vanha logo.

– Olemme aina käyttäneet vanhaa logoa levyillämme jossain muodossa, kansivihkosessa tai muualla. Aiemmin se ei toiminut kaikissa kansissa, mutta nyt kokeilimme molempia. Vanha logo antoi kannelle synkkää ilmettä ja sopi siihen täydellisesti. Luulen, että fanit ympäri maailman arvostavat sitä.

Entäpä edeltävän väliotsikon sanat? Noilla kaikilla tavoilla Atonement kääntyy suomeksi. Kingdom of Conspiracy oli konseptialbumi, joka pohjautui George Orwellin synkeää dystopiaa kuvaavaan teokseen Vuonna 1984.

– Se sopi aikaan jota elimme. Ja nyt se sopii kenties vielä paremmin, kun meillä on uusi presidentti. Atonement ei ole konseptilevy, mutta aiheet ovat keskenään samankaltaisia. Tämä levy kertoo enemmän ihmisistä inhimillisellä tasolla ja siitä, millaisessa synkässä ajassa elämme. Miten se näkyy uskonnollisessa käyttäytymisessä, tekoina yhteiskunnassa ja niin edelleen. Tämä on hyvin synkkä levy, joka käsittelee erilaisten jakautuneiden voimien toimia maailmassa. Uskonnot, etnisyys, politiikka – kaikki mikä pitää meidät erillään ja jakautuneina. Ne saavat meidät vihaamaan toisiamme ja katsomaan toisia alaspäin.

Myös tietotulva ja medialukutaito nousevat esille.

– Nykyään on aivan liikaa informaatiota. On vaikeaa saada selkoa, mikä on totta ja mikä ei, mikä on liioittelua ja niin poispäin. Media manipuloi meitä, Ross täräyttää.

Tiivistettynä voidaan todeta, että Immolationin sanoitusten aiheet nousevat yhdestä lähteestä.

– Ihmisluontohan se ylipäätään on, sieltä löytyy paljon synkkiä aiheita, Ross nauraa.

Kaikesta synkkyydestä huolimatta tuntuu siltä, että Rossin teksteistä voi lukea toivonpilkahduksia. Onko näin, ja uskotko, että musiikki voi muuttaa maailmaa?

– Absolutely, man! Musiikissa on se ainutlaatuinen puoli, että se resonoi ihmisissä. Musiikki auttaa ihmisiä, se yhdistää ja jelppaa läpi vaikeiden aikojen. Se on mahtava keino paeta, koota ajatuksia ja pohtia paikkaansa maailmassa.

– Musiikki on maailmaa yhdistävä voima. Tämän huomaa erityisesti metallipiireissä. Olemme hyvin onnekkaita, kun olemme voineet matkustaa ympäri palloa ja tavata ihmisiä. Siinä huomaa, että maailma on aika pieni ja on paljon samanhenkisiä ihmisiä. Ja kun tajuaa, että olemme siinä musiikin ansiosta, se antaa koko hommalle aivan uuden merkityksen. Musiikki on todella tärkeä voima.

Sitten varmistuu se, mitä olen epäillytkin.

– Olen optimistinen ihminen, vaikkei uskoisi, Ross hymähtää.

– Kun lukee sanoituksiamme, luulee, että olemme maailman pessimistisimpiä ja negatiivisimpia ihmisiä. Se ei pidä alkuunkaan paikkaansa. Tuomme esiin negatiivisia asioita, mutta sanoituksissa on toivoa ja valoa. Se on vain piilotettu rivienväleihin, varjoihin.

– On myös ymmärrettävä, että maailma etenee sykleissä. Joka sukupolvella on omat huolensa ja juttunsa. Niin kauan kuin maailmassa on ihmisiä, jotka haluavat positiivista muutosta, on toivoa, you know.

Lähes kolmikymmenvuotinen sota

Vaikka uunituore levy polttelee Rossin näpeissä, pitkän uran painaneelta mieheltä täytyy udella myös vuosikymmenistä kuolometallin takomisen parissa.

Suunnataanpa katse hetkeksi 1980-luvun loppuun. Minkälaisia muistoja sinulla on bändin alkuajoilta?

– Se oli hauskaa, todella hauskaa aikaa, Ross lataa empimättä.

– Se oli vielä aikaa ennen internetiä. Silloin piti olla mukana intohimolla, täytyi todella työskennellä asioiden eteen. Se oli kirjeiden kirjoittamista ja postittamista, kasettien nauhoittamista. Odottamista, että saa oman kasettinsa takaisin. Siihen saattoi helposti mennä kuukausi.

Omaa juttua tehtiin intohimolla ja antaumuksella.

– Se oli pieni ja innokas yhteisö, ja luulen, että tiesimme olevamme mukana jossain suuressa. Olimme nuoria ja naiiveja, mutta todella innokkaita.

Maailma alkoi avautua nuorille yhdysvaltalaisille aivan uudella tavalla musiikin kautta.

– Oli tajunnanräjäyttävää tajuta, että tällaisella musiikilla oli seuraajia ympäri maailman. Se oli todella mahtavaa aikaa. Meillä oli mahdollisuus olla tekemisissä kaikkien kuviteltavissa olevien bändien kanssa.

Piirun alle kolmikymppinen Immolation on yksi maailman pitkäikäisimmistä death metal -yhtyeistä. Mikä sai nuoren Ross Dolanin innostumaan juuri kuolosta?

– Se oli luonnollista kehitystä: Led Zeppelin, Pink Floyd, Doors, Iron Maiden ja Judas Priest… Sen jälkeen tuli varhainen Metallica, S.O.D. ja Anthrax, 47-vuotias Ross luettelee.

– Sitten homma kävi aina vain raskaammaksi ja tuli saksalainen thrash: Kreatorin Endless Pain ja Pleasure to Kill sekä muita vastaavia. Saksalaiset ja muutkin eurooppalaiset thrashbändit veivät hommaa synkempään suuntaan. Ja kun kuulimme demoja sellaisilta bändeiltä kuin Morbid Angel, Possessed, Death ja Sepultura, oli selvää, että halusimme mennä siihen suuntaan itsekin.

1990-luvun alkupuolen kuolohuuma alkoi hiipua muutamassa vuodessa, kunnes hype oli vaihtunut vuosikymmenen lopulle tultaessa hiljaisuuteen. Muistatko, kun death metal oli lähes kuollut?

– Yeah, man! Muistan nuo ajat erittäin kirkkaasti. Keikkoja ei meinannut saada, yleisöä oli vähän. Se oli synkkää aikaa tälle musiikille. Sama tilanne kaikkialla maailmassa. Tällä musatyylillä on ollut nousunsa ja laskunsa, mutta olemme vain puskeneet eteenpäin.

– Olemme olleet kasassa 29 vuotta, joten meillä on huikeasti hyviä muistoja. Yksi hienoja hetkiä oli se, kun saimme Roadrunnerilta ensimmäisen levydiilimme. Se oli valtava juttu meille. Jokainen levy on tuonut mukanaan hienoja muistoja, mutta matkalla on kertynyt myös huonoja. Erityisesti aika ensimmäisen ja toisen levyn välillä oli ankeaa. Yritimme vain saada keikkoja ja uutta levytyssopimusta…

Immolationin piti tosiaan takoa kuumaa rautaa pian debyytin jälkeen, mutta kakkoslevy Here in After näki vastoinkäymisten vuoksi päivänvalon vasta vuonna 1996. Uunituore Atonement on yhtyeen kymmenes pitkäsoitto.

– Jos kelataan nykypäivään, yksi upea hetki oli, kun olimme nauhoittamassa Atonementin viimeistä kappaletta Epiphanya sekä uutta versiota Immolation-biisistä, joka on ensimmäisemme koskaan. Epiphany taas on sadas biisimme, joten olimme tulleet täyden ympyrän. Se oli iso merkkipaalu meille.

– Toinen iso juttu lähiaikoina oli se, kun saimme kansijutun Decibel-lehteen, joka on jenkeissä SE metallilehti. Se oli iso juttu. Positiiviset muistot ovat loputtomia, mikä on mahtavaa.

Usko tai älä

Immolationin jäsenet ovat ikääntyviä keski-ikäisiä miehiä. Funtsitteko yhtyeen tulevaisuutta tuosta näkökulmasta?

– Emme ajattele asiaa hirveästi. Me vanhat tekijät olemme ikään kuin testiryhmä tämänkaltaiselle musiikille. Emme tiedä, kuinka kauan voimme soittaa, mutta toivottavasti vielä 60-vuotiaina, Ross höräyttää lempeän naurunsa.

– Immolation täyttää ensi vuonna 30, ja olemme kaikki hyvässä kunnossa, henkisesti ja fyysisesti. Olen parhaassa kunnossani ikinä. Teemme tätä kauan kuin löytyy intohimoa.

Minkälaiset asiat inspiroivat sinua, miten liekkisi pysyy palamassa?

– Se tulee joka paikasta, sitä ei voi kontrolloida. Sanoituksiani inspiroivat esimerkiksi kirjat, jopa vain osa kirjasta. Havainnoin ympäröivää maailmaa. Näkemyksemme maailmasta ja ihmisistä on kyyninen.

Uskonnot ja uskovaiset ovat saaneet aina kyytiä Immolationin sanoituksissa. Miten lokeroisit itsesi, oletko ateisti, agnostikko vaiko jotain muuta?

– Tipun enemmän ateistikategoriaan. Olen tiedekaveri. Ollakseni rehellinen en usko mihinkään uskontojuttuihin, Ross nauraa.

No, tuo ei tullut minkään asteen yllätyksenä. Rocklyriikka on kuitenkin eri asia kuin todellinen elämä.

– Se on vain minun mielipiteeni ja ajatukseni, enkä ajattele, että kaikkien tulisi olla samaa mieltä. Minut kasvatettiin tietyllä tavalla, eikä uskonto näytellyt siinä suurta roolia. Viimeistään teinivuosinani tajusin, että tämä ei ole minua varten, en tarvitse tätä.

– On silti selvää, että kunnioitan ihmisten uskoa, vaikka en itse usko mihinkään.

Mikä tekee Immolationistä erityisen?

– Tuota pitäisi kysyä faneilta.

Tiedän, mutta tahdon kuulla nimenomaan bändin jäsenen näkemyksen. Vaatimattoman oloinen Ross saa kuin saakin muodostettua mielipiteen.

– Emme ole koskaan luovuttaneet, emme heittäneet vaikeinakaan aikoina pyyhettä kehään. Olemme aina pysyneet uskollisina tyylillemme ja faneille. Olemme aina puskeneet menemään.

Juttu on julkaistu Infernon numerossa 2/2017.

Lisää luettavaa