#109: Phil Anselmo – Ammattimainen vihamies

21.08.2013

Puhelimeen vastaa möreä, verrattain tylynkuuloinen ääni pitkästi venytellen: ”Hooousecooore.” Eipä kannata edes kysyä, onko luurissa Phil Anselmo, Housecore Recordsin pääjehu. Siis se Panteran, Downin ja Superjoint Ritualin laulaja, ex-nisti, yleisesti aggro äijä ja nyt myös sooloartisti. Sen on pakko olla.

Teksti: Kimmo K. Koskinen Kuvat: Jimmy Hubbard

Huomenta vaan sinne Louisianan ranchille. Uutta päivää pukkaa.

– Joo, joo, uusi horisontti siintää taas edessä, ääni mörähtää lakonisesti.

Kankean lätinän sijasta oikaistaan aiheeseen. Phil H. Anselmo and the Illegals -nimellä julkaistu Walk Through Exits Only on ensimmäinen julkaisu, jossa on bändin sijaan kannessa Anselmon nimi.

– Onhan se jännittävää. Uuden jutun aloittaminen ja kaikkien levyjenkin julkaiseminen tuntuu aina jännältä. Tämä on kuitenkin vähän erilaista, ainakin henkilökohtaisempaa.

Haastiksen buukkaamisen hankaluuden perusteella kiinnostusta Anselmon nykytouhuihin tuntuu olevan. Suhtautuminen uran uuteen käännökseen on maanläheinen.

– En odottanut mitään, en oikeastaan koskaan ounastele asioita. Minulla on ollut uskollinen fanikanta Pantera-ajoista lähtien, eli sikäli olen onnellisessa tilanteessa.

Anselmo on pitkän linjan metallityöläinen. Reippaasti yli parinkymmenen vuoden päätyö on mieheen niin iskostunut, ettei mieleen edes tule toimeentulon vaihtoehtoa.

– En minkäänlaista hajua, millä muulla olisin voinut hankkia elantoni. Ehkäpä olisin joku kehäraakki nyrkkeilijä tai puuhaisin kauhuleffojen parissa.

Mitään ammattia Anselmo ei ennen rockarin uraansa hankkinut. Kamalia paskaduuneja tietenkin piti koluta ennen pestiä Pantera-nimisessä glam rock -yhtyeessä.

– Olin jossakin hotlassa laukunkantajana ja ravintolassa tiskaajana, eli tein aivan säälittävän naurettavia hommia. Ainoa mielenkiintoinen työpaikka oli itse asiassa pesti avovesikalastusaluksella.

Musiikki onkin Anselmolle yksi elämän keskipisteistä. Mies jaksaa innostua musiikista ja nauttia siitä edelleen, niin tekijän kuin kuluttajankin roolissa.

– Musiikki on minulle pakollinen juttu. Olen ollut tässä bisneksessä jo kauan ja silti valtavan suuri musafani. Onhan se minulle eräänlainen majakka pimeässä.

Myös viha ja kiukkuinen asenne ovat ominaisuuksia, joista vedetään lyhyt yhdysviiva Anselmoon. Luurissa on kuitenkin kaikkea muuta kuin räjähdystä odottava pommi – letkeä ja pohdiskeleva sanailu ja verkkainen puhe eivät viittaa kovinkaan vihaiseen siviilihahmoon. Fuckeja puhe sentään vilisee.

– Nuorempana viha oli aika keskeinen osa minua, ja sitä oli paljon. Nyttemmin sen olomuoto on erilainen, vähän kuin tuotteen tekemä tuote. Minun odotetaan olevan vihainen. Kiukkuinen ulosanti vain on minulle luontaista. Annan kyllä palaa edelleen, mutta se pahin ja kaikenkattava äksyily on takanapäin. Tunteeni ovat moninaiset ja virtaavat syvällä kaikkiin suuntiin.

Vihantuntemusten kanssa painiskellut Anselmo on selkeästi käsitellyt ja analysoinut tuota voimallista tunnetta. Hän näkee siinä voimaa mutta tiedostaa myös piilevän tuhonsiemenen.

– Musiikki on minulle otollinen tapa kanavoida turhaumia. On parempi, että kirjoitan kiukkuisen biisin kuin että astun kadulle ja tinttaan joltakin leegot kurkkuun.

Lue koko juttu Infernon numerosta 7/2013 (#109).

Lisää luettavaa