Vahvat yhtymäkohdat Mgłan uudempaan tuotantoon – arviossa Blaze of Perdition

Julkaistu Infernossa 2/2020.

13.04.2020
Blaze of Perdition
The Harrowing of Hearts
Metal Blade

Blaze of Perdition on ollut kolmentoista vuoden olemassaolonsa aikana aktiivinen julkaisija, ja nyt kova työ alkaa kantaa hedelmää. Viidennen täyspitkän koti on löytynyt aiempien pikkulafkojen sijasta Metal Bladeltä, ja The Harrowing of Heartsia kuunnellessa on helppo ymmärtää miksi. Musiikillisesti levy on aiempaa melodisempi, mutta tinkimättömyydestä on pidetty kiinni eivätkä pitkähköt kappaleet avaudu kertakuuntelulla.

Tunnelmallisesti väkevällä levyllä on vahvat yhtymäkohdat Mgłan uudempaan tuotantoon, vaikka maanmiestensä ilmaisu onkin astetta tiiviimpää ja lähempänä musiikin tummaa ydintä. Eroavaisuutta riittää kuitenkin vallan hyvin oman ilmeen moninaiseen vääntelyyn. Parhaiten tämä käy ilmi ensinäytteenä julkaistusta Transmutation of Sins -kappaleesta, joka toimii albumin puolivälin erinomaisena keihäänkärkenä.

Omanlaisensa taidonnäyte on myös mainitun singlen b-puoli ja levyn ensipainoksen bonuskappale, Fields of the Nephilim -cover Moonchild. Sovitukselliset erot alkuperäiseen ovat pieniä, mutta lataus on sen verran vahva, että rähinälaulukin istuu kokonaisuuteen täysin luonnollisesti. Lainakappale myös alleviivaa hyvin, mistä vaikutteita on oman ilmeisen genren lisäksi imetty.

Lisää luettavaa