Aihe: Ei voi muuta sanoo ku hattuu nostaa

Rock’n’roll ei ole kuollut, tai ei ollut ainakaan vuonna 2002 – ”kadonnut” Jimsonweed-levy näkee päivänvalon, kuuntele näytebiisi!

Kulttibändiksi syystä kutsuttu Jimsonweed oli 1990-luvulla yksi niistä pääkaupunkiseudun yhtyeistä, joista odotettiin tulevan niin sanotusti jotain. Karismaattisen ja kaikilta osin perin rock’n’roll-viritteisen nokkamiehen Suho Superstarin johtama, Marco Hietalan (Tarot, Nightwish), Kinde Leskisen (Smack) ja Sami Yli-Sirniön (Waltari, Kreator) kaltaisia nimiä riveissään vuosien mittaan nähnyt kopla onnistui kuitenkin leipomaan vain yhden studioalbumin ja kaksi ep:tä. Sitten se kuihtui pois.

Kommentti: Kunnialaukauksia Bolt Throwerille

Nyt se sitten tapahtui. Sotamestari laski lopullisesti aseensa. Kyllähän lopunajat olivat ilmassa jo monta vuotta. Täystyrmäys ja -osuma Those Once Loyalille (2005) ei saatu jatkoa, ei sitten millään. Biisejä hylättiin, koska ne eivät olleet riittävän hyviä, tarpeeksi boltthrowermaisia. Tämä kertoo osaltaan yhtyeen työmoraalista.

”Soita ukko Venomia!” – eli kuinka kävi, kun power metal -mies pantiin ruotimaan Welcome to Helliä, Black Metalia ja kumppaneita

Otsikon mukaisesti loihe lausumaan hankasalmelaisen heavy metal -yhtye Kamaran bassotaiteilija Lehmonen itselleen Ilkka ”Danny” Lipsaselle, joka viihdytti tanssikansaa paikallisessa lomakeskuksessa. ”Nyt ei tule pitkätukalle Venomia”, oli iso D lakonisesti todennut ja lyönyt käyntiin seuraavan iskelmän.

”En todellakaan kurkottele kovin kauas tulevaisuuteen” – Iron Maiden -kitaristi Dave Murray massiivisessa haastattelussa

Kun laulaja Bruce Dickinson sairastui vakavasti reilut puolitoista vuotta sitten, brittilegenda Iron Maiden ajautui vuosikymmeniä jatkuneen matkansa synkimpään alhoon. Rockmaailman kiihkeimpien fanien jumaloima Maiden ei kuitenkaan olisi Maiden, jos yhtye ei olisi noussut epävarmuuden keskeltä uuteen loistoon, ja vieläpä kenties uransa kirkkaimpaan sellaiseen. Tämän vuoksi tuntuikin erityisen juhlavalta toivottaa Eddie the Head ja kumppanit tervetulleiksi Suomeen – jo 25. kerran!