Artistit: Mastodon

Mastodon-kitaristi mursi jalkansa ja kertoi siitä Instagramissa – kuvan lihakirves ei liity tapaukseen… kai?

Brent Hinds on kiireinen mies. Kitaristi sai juuri päätökseen Mastodonin seitsemännen albumin äänitykset ja edessä olisi ollut vielä keikkoja ja kiertuetta muun muassa Giraffe Tongue Orchestran ja Fiend Without a Facen kanssa. Valitettavasti mies teloi itsensä siihen kuntoon, että joutuu ilmeisesti jättämään loppuvuoden keikat ainakin väliin.

Mastodon aloittaa seitsemännen albuminsa äänitykset – ”Mukavaa ja kaivattua vaihtelua kierteeseen”

Mastodon-basisti Troy Sanders kertoi Atlanta Business Chroniclen haastattelussa yhtyeen aloittavan Once More ’round the Sun -albumin (2014) seuraajan äänittämisen tämän kuun aikana.

Kitaristin tilannepäivitys seuraavan Mastodon-albumin suhteen: studioon viimeistään marraskuussa

Atlantalaisnelikko Mastodonin viimeisimmän albumin julkaisusta on tullut kohta kuluneeksi kolme vuotta, joten moni haikaileekin jo uuden materiaalin perään. Sekä basisti Troy Sanders että kitaristi Brent Hinds ovat sivuprojekteistaan huolimatta kertoneet Mastodonin olevan täydessä työmoodissa ja biisejä syntyvän vaivatta.

Mastodon-kitaristilla kovat puheet – Seuraavasta albumista tupla?

Sivuprojekteista, Giraffe Tongue Orchestrasta ja Gone is Gonesta huolimatta Mastodon paiskii hiki hatussa töitä uuden levyn kimpussa. Alun perin Once More ’round the Sunin (2014) sessioista ylijääneistä kappaleista piti tulla ep, mutta se on aikoja sitten paisunut jo täysipitkäksi albumiksi.