Arviot

Paul Gilbert – Vibrato

Vibrato on satunnaisesta bluespoljennosta ja AC/DC-coverista huolimatta hyvin jazztyylinen levy, jonka yhdistää hard rockiin lähinnä mieto kitaran särötys ja riehakas, toisinaan tuplabassarein höystetty rumpalointi. Biisipuolella ollaan aika pitkälti kevytprogressiivisessa fuusiossa, eli hienosti vapaalentävää soittoa kuullaan paljon, mutta biiseissä on loppujen lopuksi aika niukalti asiaa.

Enshrouding – Time to Kill the Beast

Enshroudingin sävellys- ja sanoitustyön taustalta löytyy Sotahuudosta sekä Sawolista tuttu vakuuttavasti ärjyvä laulaja-kitaristi Pekka Taina. Mieheltä löytyy annettavaa erilaisia tyylilajeja edustavissa yhtyeissään. Lyriikan puolesta hän tarjoaa nytkin tinkimätöntä kristillistä metallia hengellisen sodankäynnin noustessa yhdeksi levyn pääteemoista. Ne jotka tuntevat Enshroudingin 2008 ja 2010 ilmestyneiltä ep:iltä, löytävät tältä debyyttialbumilta aiempaa monipuolisemman kokonaisuuden.

Isäntä Meidän – The Rock – Live

Bändin kahden ensimmäisen levyn materiaalista ammentava liveotanta esittelee yhtyeen sävellykselliset ja soitannolliset kyvyt jopa paremmin kuin varsinaiset studioalbumit. Yhtye on kertakaikkisesti uskomattoman tiukassa keikkakunnossa. Jo The Rockin avausraidalla Vapise vanha valta kiihdytetään powervaihteista kaikkein riskimmällä ja näytetään, millaisilla aamiaismuroilla tämä retkue päivänsä aloittaa.

Poison Idea – The Fatal Erection Years 1983–1986

The Fatal Erection Years 1983–1986 lyö yhteen pari pienjulkaisua uran alkupuolelta, epämääräisiä irtoraitoja ja puolituntisen livevedon vuodelta 1983. Pick Your Kingsin (1983) suoraviivainen punk kuulostaa energisyydestään huolimatta hieman vanhentuneelta, mutta Records Collectors Are Pretentious Assholes (1984) on kaikessa jyräävässä raivossaan yksi genren tehokkaimpia julkaisuja.

Graveyard – Lights Out

Graveyardin neljän vuosikymmenen takaisiin hämyisiin tunnelmiin sijoittuva bluesin ja hard rockin liitto vei kerralla mennessään, ja noista tunnelmista pystyi nauttimaan myös kotioloissa paria vuotta aiemmin ilmestynyttä nimetöntä debyyttiä kuuntelemalla.

Kraków – Diin

Yhtye on helpointa määritellä Neurosisin kaltaisten bändien veljeksi, sillä kaiho ja murskaavat tunnelmat pyrkivät elämään sen musiikissa hyvässä harmoniassa. Juuri Kraków’n kaltaisia bändejä on paksusankaisilla silmälaseilla varustettujen hipsterienkin helppo kuunnella ilman nolostuttavaa leimautumista hevimieheksi!

Mokoma – 180 astetta

Valkoista kohinaa -videobiisin perusteella on jo ehditty ennakoida, että 180 astetta olisi totaalista murhaa. Levyllä onkin äärimmäisen äkäisiä rypistyksiä, joissa parilla viimeisimmällä levyllä löydetyt black/death-vaikutteet lyövät kättä ilkeimmin iskevän vanhan koulun thrashin kanssa. Mainittu Valkoista kohinaa ja esimerkiksi Ajan hermo ovat jopa niin kiukkuisia, että homma menee osittain huumorin puolelle. Toisaalta Mokoma on aina hallinnut hyvällä maulla myös koomisen ulottuvuuden. Groovaavinta antia on puolestaan äärettömän hienolla kertosäkeellä varustettu Kuollut, kuolleempi, kuollein.